Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piikki tiistaina

Mydoom.F sai uutta vauhtia

26.2.2004 12:51 MessageLabs kertoo viime perjantaina löydetyn Mydoom.F:n leviämisen huipun ajoittuneen tiistaille. Yhtiön mukaan sähköpostimadon vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa. F-Securen nosti keskiviikkona uhkaluokitusta vauhdittuneen leviämisen vuoksi.

Tiedostoja poistava Mydoom-matoperheen F-variantti leviää MessageLabsin mukaan "kohtalaista" vauhtia. Yhtiön tilastot kertovat madon leviämisen huipun olleen tiistaina, jolloin matoviestejä pysäytettiin noin 116 000 kappaletta. Tämän viikon eniten liikennettä luonut virus, Netsky.B suodatettiin maanantainan yli 700 000 sähköpostista, yhtiön tilastoista käy ilmi.

Mydoom.F sisältää aiemmista Mydoom-viruksista poiketen ikäviä tuho-ominaisuuksia: mato yrittää poistaa muun muassa MS Office -tiedostoja. Uutena kohteena palvelunestohyökkäykselle on levy-yhtiöjärjestö RIAA:n www-sivut. SCO.comin mato sen sijaan jättää rauhaan.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen esitti keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle arvelunsa, ettei F-version kirjoittaja olisi sama kuin A- ja B-madoilla. Mydoom-matojen lähdekoodi levisi kymmeniin tuhansiiin koneisiin Doomjuice-verkkomadon myötä ja on siten ollut helposti muokattavissa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Sling Median mobiili-tv-ohjelmisto löysi Applen iPhonen

10.02.2009 Etänä televisiokatselun mahdollistavan SlingPlayer-ohjelmiston mobiiliversio on tulossa Applen iPhone -matkapuhelimeen sekä iPod touch -musiikki- ja videosoittimeen, kertoo Slingboxeja valmistava Sling Media.

.