Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Polki sananvapautta

DeCSS:n vanha levityskielto kumottiin USA:ssa

1.3.2004 12:41 Kalifornialainen tuomioistuin on kumonnut dvd-tallenteiden kopiosuojauksen kierron mahdollistavan ohjelman neljä vuotta vanhan levityskiellon. Tuomio ei tee ohjelman internet-jakelusta kuitenkaan laillista osavaltiossa.

DVD Copy Control Association hankki levityskiellon neljä vuotta sitten haastamalla Andrew Bunnerin oikeuteen kauppasalaisuuksien ja immateriaalioikeuksien rikkomisesta. Bunner oli yksi useista henkilöistä, jotka levittivät alunperin norjalaisen Jon Johansenin liikkeelle laskemaa DeCSS-ohjelmaa.

Perjantaina annetun vetoomustuomioistuimen päätöksen mukaan estotuomio ei ole linjassa sananvapauslain kanssa. Tuomioistuin kumosi siten aiemman levityskiellon. DVD CCA ilmoitti jo tammikuussa luopuvansa omalta osaltaan syytteiden ajamisesta.

Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että ohjelman levitys ei riko kalifornian kauppasalaisuuslakeja. Muissa jutuissa dvd-tallenteiden kopiosuojauksen kiertävän ohjelman levittäminen on kuitenkin havaittu dmca-tekijänoikeuslain vastaiseksi.

Viimeisin päätös dmca-lakiin liittyen annettiin noin kaksi viikkoa sitten, kun elokuvastudioita edustava MPAA-järjestö sai tuomioistuimen kieltämään 321 Studiosin Dvdxcopy-ohjelman levittämisen.

Yhtiölle annettiin viikko aikaa lopettaa kopiosuojan murtavan ohjelmansa jakelu. 321 Studios poistikin viime perjantaina Dvdxcopy-ohjelmistostaan niin kutsutun ripper-ominaisuuden, jonka avulla dvd-tallenteista oli mahdollista tehdä täysilaatuisia digitaalisia kopioita.


Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.