Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ongelmia päivityspaketista

Microsoft kehottaa softatestaukseen sp2-betalla

8.3.2004 13:42 Microsoft on pyytänyt ohjelmistokehittäjiä testaamaan ohjelmistonsa mahdollisisten yhteensopivuusongelmien vuoksi ennen sp2-päivityspaketin julkistusta. Yhtiö on näillä näkymin julkaisemassa Windows XP:n tietoturvauudistuksen ensi kesänä.

Microsoft varoittelee sp2:n mahdollisesti aiheuttavan toimintahäiriöitä XP-käyttöjärjestelmän vanhoille sovelluksille. Yhtiö neuvoo kehittäjiä tarkistamaan ohjelmistojen toiminnan sp2:n betaversion avulla.

- Monille kehittäjille saattaa tulla yllätyksensä se, että muutamme oletusarvoja, ja se saataa puolestaan vaikuttaa vanhojen sovellusten suoritukseen, Microsoftin tuotepäälikkö Tony Goodhew kertoi PC Worldille.

Goodhewin mukaan päivityspaketin kanssa yhteensopimattomat ohjelmistot on todennäköisesti kirjoitettu tietoturvan kannalta huonosti.

Ensi kesänä julkaistavaksi kaavaillun sp2-päivityksen tarkoitus on parantaa XP-käyttöjärjestelmien tietoturvaominaisuuksia, muun muassa parannellun palomuurin ja uudistetun muistinsuojauksen avulla.

Microsoft on pystyttänyt kehittäjien opastusta varten online-koulutussivuston tulevan päivityspaketin tiimoilta.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.