Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Komissio oikeuteen?

EU-komitea kritisoi matkustajatietojen luovutusta

23.3.2004 09:46 Euroopan parlamentin kansalaisoikeuskomitea vaatii suuria muutoksia EU-komission ja USA:n tekemään sopimukseen lentomatkustajien tietojen luovutuksesta. Yhdysvallat on jo vuoden ajan vaatinut lentoyhtiöltä matkustajatietoja 6 000 dollarin sakon ja laskeutumiskiellon uhalla.

Hollantilaisen europarlamentaarikon Johanna Boogerd-Quaakin johtama kansalaisoikeuskomitea toteaa lausunnossaan, ettei USA:n nykyiset käytänöt matkustatietojen käsittelyssä täytä EU:n tietosuojadirektiivin edellytyksiä tietojen luovuttamiselle.

Lentoyhtiöt luovuttavat USA:n vaatimuksesta viranomaisille matkustajatietolistat, joissa on henkilötietojen lisäksi tietoa muun muassa luottokorttien numeroista ja ruokavalioista.

Komitea vaatii EU-komissiota ottamaan huomioon parlamentin vastustuksen nykyiselle sopimukselle ja uhkaa jopa viedä asian EU-tuomioistuimeen, ellei sopimukseen tule muutoksia. EU-komissio hyväksyi USA:n ajaman luovutussopimuksen viime vuonna.

Muutoksia sopimukseen

Kansalaisoikeuskomitean lausunnossa todetaan, että USA:n on vähimmilläänkin taattava luovutetuille tiedoille sama suoja kuin omien kansalaistensa henkilötiedoille.

Komitean mukaan sopimuksessa täytyy olla selvästi ilmoitettuna, mihin tietoja käytetään ja kenellä on pääsy matkustajatietoihin.

Nykyinen käytäntö ei anna matkustajille mahdollisuuksia tarkastaa tietojaan tai edes selvittää millä perusteella mahdollinen maihinnousukielto on annettu, lausunnossa todetaan.

Kansalaisoikeuskomitea hyväksyi lausunnon matkustajatietojen luovutussopimuksesta viime viikolla äänin 25-3.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.