Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sivusto edelleen alhaalla

RIAA jätti uusia haasteita

24.3.2004 09:49 Levy-yhtiöjärjestö RIAA jatkaa tiedostonvaihtajien kampitusta haasteillaan. Järjestö haastoi tiistaina 532 nimetöntä henkilöä oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista. Vuodenvaihteen jälkeen haastettujen määrä nousi näin lähes 1 600:aan.

Reuters kertoo järjestön jättäneen uudet haasteet jälleen nimettöminä eli niin kutsuttuina John Doe -kanteina. Haastettujen joukossa oli 89 henkilöä 21 yliopistosta. Loput 443 henkeä ovat käyttäneet kaupallisia internet-yhteyksiä väittettyjen tekijänoikeusrikkomusten tehtailuun.

- Kaikkien on tärkeää ymmärtää, että kukaan ei ole immuuni laittomasta musiikin jakamisesta vertaisverkoissa aiheutuville seurauksille, Reuters kertoo RIAA johtaja Cary Sharmanin sanoneen.

Järjestö kertoi tammikuun ensimmäisen haaste-erän edistyneen. Kaikki neljä tuomioistuinta, joille haasteet jätettiin, ovat antaneet luvan selvittää haastettujen henkilöllisyydet näiden palveluntarjoajilta, RIAA kertoi.

Ilmeisesti Mydoom.F-madon hyökkäyksen kohteeksi joutunut riaa.org-verkkopalvelu jatkaa edelleen offline-eloaan. Sivusto on ollut tavoittamattomissa kohta viikon. Järjestö ei ole kertonut ongelmien syytä.

Päivitys klo 12.08:
RIAA on ottanut käyttöönsä rinnakkaisen www.riaa.com-osoitteen, jonne myös riaa.org:n sivupyynnöt ohjautuvat.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis

10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.

.