BPI uhkailee tiedostonvaihtajia oikeustoimilla
26.3.2004 13:42 Ison-Britannian levyteollisuuden etujärjestö on kertonut harkitsevansa oikeustoimien aloittamista suuren luokan musiikin verkkojakelijoita vastaan. Järjestö sanoo seuraavansa laitonta musiikin jakamista ja toivottaa jakajat tervetulleeksi käräjille, jos toiminta ei lopu.
BPI:n oikeustoimet uhkaavat pientä tiedostonvaihtajien tehokäyttäjäryhmää, joka "jakaa satoja ja usein jopa tuhansia tiedostoja internetissä".
Järjestön selvityksen mukaan musiikin latauspalveluita käyttää kahdeksan miljoonaa brittiä. Heistä 92 prosenttia käyttää laittomia latauspalveluita.
BPI:n torstaina julkaisema raportti kertoo kuluttajien levyostojen määrän romahtaneen. Pitkäsoittoihin käytetään 32 prosenttia ja sinkkuihin 59 prosenttia edellisvuotta vähemmän rahaa, BPI valittaa.
- Ei voi olla tämän selvempiä todisteitä siitä, mitä musiikin laiton lataaminen tekee brittimusiikille- ja levyteollisuudelle, BPI:n puheenjohtaja Peter Jamieson toteaa tiedotteessa.
Varoitukset pikana perille
Brittijärjestö ottaa ensimmäisessä vaiheessa käyttöönsä musiikin jakajille lähetettävät pikaviestivaroitukset. Viesteissä tiedostonvaihtajia muistutetaan toiminnan laittomuudesta. Tässä suhteessa BPI seuraa amerikanserkkunsa RIAA:n jalanjälkiä.
RIAA varoitteli aikansa tiedostonvaihtajia samankaltaisella menetelmällä ja lopulta osoitti olevansa varoitustensa mittainen. Järjestön lakikampanja on on poikinut pelkästään tämän vuoden puolella jo lähes 1 600 haastetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pointsec tuplasi voittonsa ja vaihtonsa
09.02.2007 Mobiiliin tiedonsalaukseen erikoistunut Pointsec tuplasi viime vuonna liikevaihtonsa 63,9 miljoonaan edellisvuoden 32 miljoonasta eurosta. Myös voitto verojen jälkeen nousi 10 miljoonaan edellisvuoden 4,9 miljoonastaa eurosta.
Kolme vuotta sitten
Finnairia mollannut video johti polemiikkiin Kauppalehdessä
09.02.2009 Kauppalehti poisti perjantaina nettiuutisensa, joka koski Finnairia ivannutta YouTube-videota. Lehden mukaan poistaminen ei johtunut painostuksesta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












