Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Esillä tiistaina

EU haluaa matkustajatiedot viranomaiskäyttöön

30.3.2004 11:48 EU-maiden oikeusministerit keskustelevat tiistaina esityksestä, jonka mukaan lentoyhtiöiden on luovutettava matkustajatiedot tiedustelupalveluiden ja viranomaisten käyttöön. Europarlamentti puolestaan äänestää keskiviikkona USA:n kanssa sovitusta tietojen luovutuskäytännöstä.

Lentoyhtiöiden pitäisi esityksen mukaan antaa kohdemaan viranomaisten käyttöön varauksen yhteydessä keräämät tiedot lentomatkustajista. EUpolitix-uutispalvelu kertoo, että tietojen säilytysajaksi on suunniteltu vain vuorokautta.

Voimassa olevan käytännön mukaisesti lentoyhtiöiden on luovutettava vastaavat matkustajarekisterit Yhdysvaltain viranomaisille ennen matkustajien saapumista maahan. Yhdysvaltain mallissa tietoja säilytetään 3,5 vuotta.

EUpolitixin mukaan USA on tarjoutunut velvoittamaan myös kotimaiset lentoyhtiönsä luovuttamaan matkustajatiedot vastavuoroisesti EU-viranomaiseille.

EUpolitixin haastatteleman diplomaatin mielestä on ymmärrettävää, että lentotietoja hyödynnetäään myös EU:n sisällä, jos matkustatiedot annettaan joka tapauksessa Yhdysvalloille.

Europarlamentin on määrä äänestää komission ja USA:n välisestä luovutussopimuksesta keskiviikkona. Viime viikolla parlamentin kansalaisoikeuskomitea uhkasi viedä asian EU-tuomioistuimen käsiteltäväksi, ellei komissio muuta sopimusta tietosuojadirektiivien mukaiseksi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.