Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Voitto oikeudenkäynnissä

AOL arpoo spammaajan Porschen

31.3.2004 09:44 AOL ilmoitti tiistaina voittaneensa viime vuoden huhtikuussa jätetyn roskapostikanteen. Oikeudenkäynnin seurauksensa takavarikoitu Porsche Boxter S annetaan spammiarpajaistan pääpalkintona asiakkaalle, yhtiö kertoi.

AOL:n mukaan spammaaja saatiin kiinni asiakkaiden ilmoitusten perusteella. Kiitokseksi yhtiö järjestestää asiakkailleen arpajaiset, joiden palkintona on roskapostittajalta takavarikoitu vuoden 2002 Porsche Boxter S. Huhtikuun 8. päivä päättyviin arpajaisiin saavat osallistua vain Yhdysvaltain kansalaiset.

AOL-johtaja Randall Boe lupasi, että roskapostittajat tulevat vastaisuudessa menettämään sekä roskapostien lähetyksessä käytetyt laitteet että niiden tuotoilla ostetut asunnot, veneet ja autot.

AOL haastoi autonsa menettäneen roskapostittajan vuonna 2003. Yhtiö jätti tuolloin liittovaltion tuomioistuimelle viisi haastekirjelmää, jotka nimesivät vastaajiksi yli 20 henkilöä. AOL kertoi tuolloin haastettujen olevan vastuussa miljardista yhtiön asiakkaille lähetetystä roskapostiviestistä.

Kaikkiaan yhtiö sanoo käyneensä oikeutta vuoden 1996 jälkeen yli 200 roskapostittajaa vastaan.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.