Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kokeilukin lopetetaan

Pentagon keskeytti nettiäänestyksen kehittämisen

31.3.2004 12:44 Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti tiistaina keskeyttävänsä tietoturvahuolia herättäneen SERVE-äänestysprojektin. Viranomaiset kertoivat jo aiemmin luopuvansa tavoitteestaan saada nettiäänestys viralliseen käyttöön tulevissa presidentin vaaleissa.

Ulkoyhdysvaltalaisille ja sotilaille suunniteltu äänestysjärjestelmä oli tarkoitus saada käyttöön jo syksyn presidentin vaaleissa.

Tammikuussa SERVE-projekti koki ensimmäiset takaiskut, kun tutkijat julkaisivat erityisesti järjestelmän tietoturvaa soimineen raportin. Kaksi viikkoa myöhemmin puolustusministeri Paul Wolfowitz ilmoitti, että nettiäänestystä ei käytetä tulevissa vaaleissa, mutta projektin kehittämistä jatketaan.

Tiistaina viranomaiset kertoivat keskeyttävänsä toistaiseksi myös online-äänestyksen kehitystyön ja järjestelmän kokeilun, Washington Post kertoo. Puolustusministeriön edustajan mukaan projekti saatetaan herätellä uudelleen henkiin tulevaisuudessa, mutta nyt projektissa otetaan takapakkia ja selvitellään viime vuosien työn tuloksia.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.