Asiantuntija pelkää matojen w2w-verkkoja
Scott Chasin uskoo matojen pystyvän kohta keskinäiseen kommunikaatioon.
26.4.2004 12:46 Bugtraq-postilistan perustaja ja MX Logicin teknologiajohtaja Scott Chasinin mukaan verkkomadot ovat kehittymässä pelottavaan suuntaan. Matojen kehityksen edelläkävijä on Phatbot-mato, johon on liitetty Nullsoftin kehittämä vertaisverkko-ohjelmisto.
Internet Week -julkaisun mukaan Scott Chasin ennustaa alkua uuden tyyppiselle mato-ongelmalle internetissä. Chasinin "supermadot" kykenevät tulevaisuudessa muodostamaan vertaisverkon, jonka avulla matokoneet viestivät.
Näin muodostuvaan matoverkkoon voitaisiin Chasinin mukaan syöttää uusimmat hyökkäyskoodit ottamalla yhteyden vain yhteen koneeseen.
- En ole vielä koskaan nähnyt matoepidemiaa, jossa madot viestivät keskenään, mutta kun niin tapahtuu, syntyy täysin uusi uhkatilanne, Internet Week kertoo Chasinin sanoneen.
Hänen mukaansa vertaisverkkojen avulla kommunikoivat supermadot päättäisivät nykyisen hetkellisten matoepidemioiden trendin.
Avoimen koodin Phatbot
Toistaiseksi pisimmällä kehityksessä on Phatbot-verkkomato, johon on muun muassa liitetty AOL:n Nullsoftin kehittämä verkkoja muodostava WASTE-ohjelmisto. WASTEn lähdekoodi julkaistiin viime kesänä ja se päätyi Phatbot-matoperheeseen, Chasin kertoo.
Saastuneiden koneiden välinen "worm-to-worm" -viestintä ei Phatbotilta vielä kuitenkaan luonnistu. Useita haavoittuvuuksia hyödyntävät lukuisat Phatbot-versiot eivät tietoturvayhtiöiden raporttien mukaan ole myöskään levinneet järin laajalle.
Uusimmat monitoimimadon versiot löydettiin viime viikolla. F-Secure kertoi myös viime viikolla, että Phatbot-madon lähdekoodi leviää internetissä, gnu gpl -lisenssillä varustettuna.
Mato-perhe tunnetaan myös nimillä Gaobot- ja Agobot.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












