Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mato kannetaan työpaikoille

Työviikon pelätään pahentavan Sasser-epidemiaa

3.5.2004 08:50 Toistaiseksi Sasser-matojen leviäminen ei ole yltänyt viime elokuisen Blasterin tasolle, mutta tilanteen pelätään pahentuvan, kun kannettavien tietokoneiden käyttäjät palaavat viikonlopun jälkeen työpaikoilleen. Madosta on liikkeellä jo kolme versiota.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arvioi sunnuntaina yhtiön nettilokissa Sasser.B-madon olevan jopa A-versiota ärhäkämpi ja vaikuttavan pahemmalta ongelmalta. Molemmat versiot aloittivat leviämisensä 1.5 ja hyödyntävät Microsoftin Windows-järjestelmien lsass-palvelun haavoittuvuutta.

Hyppönen kertoi yhtiön saaneen joitain raportteja madon saastuttamista isoista yrityksistä. Ennen maanantaita tilanne vaikutti hänen mielestään suhteellisen rauhalliselta. Yrityksien palomuurit rajoittavat ulkoapäin tulevia hyökkäyksiä.

- Siksi olemme eniten huolissamme maanantai-aamusta, kun kannettavien tietokoneiden käyttäjät palaavat työpaikoilleen. Mato voi tällöin olla jo koneessa ja päästä siten palomuurin ohitse, Hyppönen sanoi.

Hänen mukaansa maanantaiaamu osoittaa, kuinka vakavasta matoepidemiasta oikeastaan on kyse.

Madosta löydettiin sunnuntaina myös leviämiskykyisempi versio, Sasser.C. Uusin Sasser käynnistää 1024 prosessia skannaamaan saastutettavia tietokoneita verkosta, kun A- ja B-matojen leviäminen tapahtuu 128 prosessilla.

Luotettavaa tietoa saastuneiden tietokoneiden määrästä ei ole toistaiseksi saatavilla. Arviot vaihtelevat sadastatuhannesta useaan miljoonaan.

Työkaluja Sasserin poistoon.

Microsoftin tietoa Sasserista ja online-skanneri
http://www.microsoft.com/security/incident/sasser.asp

Symantec W32.Sasser -poisto-ohjelma
http://www.sarc.com/avcenter/venc/data/w32.sasser.removal.tool.html

F-Secure Sasser -poisto-ohjelma
ftp://ftp.f-secure.com/anti-virus/tools/f-sasser.zip
ftp://ftp.f-secure.com/anti-virus/tools/f-sasser.exe

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.