Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gartner selvitti:

Nettihuijaukset purevat yhdysvaltalaisiin

7.5.2004 09:47 Tutkimuslaitos Gartnerin selvityksen mukaan 57 miljoonaa yhdysvaltalaista nettikäyttäjää arvelee saaneensa tietojen ongintaan tarkoitettuja huijausposteja. Lähes kaksi miljoonaa on luovuttanut huijauksessa pyydetyt henkilö- tai pankkitiedot eteenpäin.

Gartnerin tutkimukseen vastasi 5 000 yhdysvaltalaista aikuista internetin käyttäjää. Yhtiön mukaan niin kutsuttujen phishing-hyökkäysten eli sähköposteilla ja väärennetyillä nettisivuilla toteutettavien huijausten määrä on noussut räjähdysmäisesti.

Henkilöistä, jotka arvelivat saaneensa huijauspostia ainakin kerran, 76 prosenttia kertoi huijausyrityksen tapahtuneen viimeisen puolen vuoden aikana. Kaikkiaan Gartnerin mukaan vastaajien kokemista huijausyrityksistä 92 prosenttia sattui viimeisen vuoden aikana.

Gartnerin havaintoa huijausten yleistymisestä tukee postisuodatuspalveluita tarjoava Brigtmail, joka kertoi torstaina omiin tilastoihinsa perustuen huijaussähköpostien määrän kymmenkertaistuneen yhdeksässä kuukaudessa.

Yhtiö arvioi petosspammien muodostavan jo noin viisi prosenttia kaikesta sähköpostiliikenteestä.

Kolme prosenttia uskoi huijauksen

Gartner laskee ongittujen tietojen avulla toteutettujen petosten maksaneen yhdysvaltalaisille pankeille ja luottokorttiyhtiöille yhteensä 1,2 miljardia dollaria viime vuonna.

- Rahoituslaitosten, operaattoreiden ja muiden palveluntarjoajien on otettava huijaukset vakavasti, tutkimusjohtaja Avivah Litan sanoo.

Tutkimuksen perusteella Gartner arvioi, että noin 11 miljoonaa yhdysvaltalaista on seurannut huijauspostissa ollutta linkkiä ja jopa 1,8 miljoonaa on uskonut huijauseen eli antanut henkilö- tai luottokorttitietojaan ja pankkitunnuksiaan onkijoiden pyyntöjen mukaisesti.

E-Commerce Timesin mukaan Litan arvioi todellisen määrän olevan jopa korkeampi, koska kaikki eivät luonnollisestikaan tiedä tulleensa huijatuiksi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.