Pk-yritysten tietoturva usein retuperällä
11.5.2004 07:12 Suomen Yrittäjien toteuttaman tutkimuksen mukaan johtajien taitojen puute on suurin ongelma pienten ja keskisuurten yritysten tietotekniikassa. Vaikka ongelmiin on herätty vastaamaan, jopa kolmasosalla pienyrityksistä puuttuu yksi tietoturvan tärkeimmistä kulmakivistä eli palomuuri.
Verkkokyselynä toteutetun tutkimuksen tulokset julkistettiin eilen Lahdessa pidetyssä yrittäjien tietotekniikkatapahtumassa. Tapahtuman järjestivät yhdessä Päijät-Hämeen Yrittäjät, Microsoft ja OP-ryhmä. Tutkimukseen vastasi yhteensä 300 pk-yritysten päättäjää.
Jopa 60 prosenttia haastatelluista myöntää, että teknologian täysmittainen hyödyntäminen liiketoiminnan tukena kompastuu osaamisvajeeseen. Viidesosan mielestä rahan puute hidastaa teknologista kehitystä.
Yrittäjät hoitavat tietoturvaongelmia vaihtelevasti. Noin kuudella kymmenestä yrityksestä on tietoturvasuunnitelma. Virustorjuntaohjelma puuttuu viidellä prosentilla. Palomuuri puuttuu jopa kolmasosalla pienyrityksien tietoteknisistä järjestelmistä.
- On ensiarvoisen tärkeää, että pienten yritysten samoin kuin kotikoneiden tietoturva varmistetaan asianmukaisin palomuuri- ja virustorjuntaohjelmin, suunnittelija Katri Pölkki Suomen Yrittäjistä sanoo.
Järjestön ylläpitämässä Yrittäjäportaalissa tiedotetaan virusvaroituksista ja sivuille on myös koottu ajankohtaista tietoturva-asiaa. Internet-sivujen välityksellä tieto on laajasti pk-yritysten saatavilla: tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia vastaajista käyttää Suomen Yrittäjien verkkopalveluita.
Vanhat palvelinympäristöt ongelma
Lähes kaksi kolmasosaa yrittäjistä on siirtynyt Windows-käyttöjärjestelmissä ja Office -toimisto-ohjelmistoissa uusimpaan tai toiseksi uusimpaan versioon. Sen sijaan palvelinjärjestelmissä yrittäjillä on puutteita. Kolmasosalla yrityksistä ei ole lainkaan palvelinohjelmistoa käytössään. Noin puolet vastanneista kertoi käyttävänsä Windows-palvelinta, mutta vain seitsemän prosenttia on päivittänyt palvelinohjelmistonsa uusimpaan.
- On hieno asia, että tietoturvaa pidetään selkeästi tärkeänä ja tietoturvahaasteisiin on varauduttu pk-yrityksissä suunnitelmilla. Haasteeksi tietoturva-asioissa yrittäjille voi muodostua vanhat palvelinympäristöt. Uusissa palvelinohjelmistoissa tietoturvaongelmiin on varauduttu aina ajanmukaisimmalla teknologialla, Microsoft Oy:n pk-sektorista vastaava myyntipäällikkö Jarkko Sipilä sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












