Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdysvalloissa tilanne vieläkin synkempi

Kaksi kolmannesta sähköpostista jo roskaa

24.5.2004 10:48 Tietoturvayhtiö MessageLabs arvioi, että sähköpostiliikenne saavutti viime kuussa kyseenalaisen ennätyksen. Kaikista viesteistä nimittäin arviolta kaksi kolmannesta oli roskapostia, kun vuosi sitten määrä oli noin puolet.

- Kukaan ei tuolloin uskonut, että roskapostin määrä voisi jatkaa nousuaan samalla vauhdilla, mutta näin on käynyt, kauhistelee johtaja Brian Czarny MessageLabsilta.

Msnbc-palvelulle puhunut Czarny ennustaa myös tilanteen vain pahenevan: on mahdollista, että vuoden päästä roskapostin osuus liikkuu päälle 90 prosentissa.

Yhdysvalloissa tilanne on muuta maailmaa pahempi. Viime kuun sähköposteista 80 prosenttia oli MessageLabsin mukaan roskaa. Firma laskee määriä tarkistamalla 8500 asiakkaalleen lähtevät viestit roskapostin ja virusten varalta.

Troijalaiset suosiossa

Toinen turvafirma Postini on samoilla linjoilla. Yhtiön suodatuspalvelua käyttävät asiakkaat ovat pääasiassa yhdysvaltalaisia ja firman mukaan roskaposti kattoi 83 prosenttia sähköpostista huhtikuussa. Luku on noussut tammikuun 78 prosentista, jolloin Yhdysvaltojen roskapostilaki Can-Spam astui voimaan, Msnbc huomioi.

Roskapostittajat kehittävät uusia jekkuja tunkeutuakseen koneille ohi suodattimien. Yksi uusi tapa on lähettää hyvin yksinkertaisia viestejä, joiden aihekentässä on yksi sana ja sisältönä vain linkki. Myös troijalaiset ovat yleistyneet. Nämä ohjelmat kaappaavat käyttäjien koneita ja tekevät niistä massapostittajia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.