Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös Nokian tiedotukselle kunniaa

F-Securen virusviestintä palkittiin

4.6.2004 08:29 Suomen Tiedottajien Liitto ProCom on palkinnut tänään ansioituneita viestinnän tekijöitä ProCom-päivän iltajuhlassa Kalastajatorpalla. Tietoturvayhtiö F-Secure pokkasi Vuoden viestintäteko -palkinnon.

Palkintoraadin mukaan "F-Secure sai valtaisan määrän maailmanlaajuista julkisuutta syksyllä 2003 Sobig.F -sähköpostimadon levittyä räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. F-Securen viestintäosaston ammattitaitoinen, järjestelmällinen ja nopea toiminta edistää osaltaan yhteiskunnallista tietoturvatietoutta ja varoittaa ihmisiä verkoissa vaanivista uhista".

Vuoden tiedottajana puolestaan palkittiin Nokian Brysselin edustuston päällikkö Lauri Kivinen. Hän on raadin mukaan on ollut näköalapaikalla vaikuttamassa Nokian nousuun yhdeksi maailman merkittävimmistä yrityksistä.

Vuoden 2004 alusta Brysselin edustuston päälliköksi siirtynyt Kivinen on toiminut seitsemän vuotta Nokia-konsernin viestintäjohtajana ja sitä ennen muun muassa Nokia Mobile Phonesin viestintäjohtajana.

- Globaalina pörssiyhtiönä Nokia on 24 tuntia vuorokaudessa valtavan mielenkiinnon kohteena. Se vaatii konserniviestinnältä ja sen johdolta täydellistä sitoutumista ja rautaista ammattitaitoa, palkintoperusteissa mainitaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.