Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digitaaliset rikolliset riesana

Rahanväärentäjät valitsevat Xeroxin

4.6.2004 07:33 Amerikkalainen kopiokonevalmistaja Xerox satsaa laitteidensa turvaominaisuuksiin. Yhtiön riesaksi ovat nousseet digiteknologiaa hyödyntävät rahanväärentäjät ja muut laittomat kopioijat.

Xeroxin korkeimpaan johtoon kuuluva Peter Crean sanoo Financial Timesille, että uusien, halpojen mutta huippulaatua tulostavien laitteiden yleistyminen on tehnyt väärentämisestä entistä suositumman tavan tehdä helppoa rahaa.

Xeroxin skannerit, tulostimet ja kopiokoneet ovat osoittautuneet oiviksi työkaluiksi myös väärentäjille.

Teknologian esiinmarssi on myös muuttanut kuvaa aiemmin musteeseen tahriintuneesta, kellarista operoivasta keskivertoväärentäjästä. Nykyajan väärentäjä on yhä useammin 16-21 -vuotias nuorukainen, jolla on käytössään huipputason painojälkeä tuottavat värkit, pankkien yhteistyöelin CBCDG sanoo.

CBCDG eli Central Bank Counterfeit Deterrence Group on järjestö, jonka jäseninä toimii keskuspankkeja 27 eir maasta. Yhteisö taistelee nimen omaan seteleiden väärentämistä vastaan.

Yhdysvaltain setelien painamisesta vastaavan US Bureau of Engraving and Printing -viraston johtaja Dawn Haley kertoo, että juuri digiteknologian kehittymisen takia virasto joutuu päivittämään markkinoille yhä uusia versioita dollariseteleistä.

- Viime vuonna otettiin käyttöön uusi 20 dollarin seteli, ja tänä vuonna työn alla on 50 dollarin seteli parannuksineen, Haley sanoo.

CBCDG arvioi, että pelkästään Yhdysvalloissa pyörii 40 miljoonan dollarin arvosta väärää rahaa. Interpol arvioi maailman väärennysmarkkinoiden arvoksi 500 miljardia euroa eli 611 miljardia dollaria viime vuonna. Tästä rahavirrasta osa valuu terrorristien taskuihin.

Konserttilippujakin väärennetään

Liiketoimintojen digitalisoituminen lisää muidenkin kuin seteliväärennösten riskiä.

Xerox osallistuu väärennösten vastaisiin talkoisiin kehittämällä sekä digitaalisten että paperille tulostettujen asiakirjojen turvaa. Kopiolaitteistaan tunnettu Xerox on nykyään suuntautunut informaatiopalveluihin, joissa tietoturva on olennainen osa liiketoimintaa.

Kopiopuolella Xerox on kehittänyt ohjelmistoja seteleiden tunnistamiseen. Nämä estävät rahojen kopioinnin.

Laitteet voivat myös lisätä dokumenttiin näkymättömiä tunnistenumeroita, joiden avulla kopiot ja niidet ottajat voidaan myöhemmin jäljittää.

Myös muita tunnistetapoja on käytössä ja kehitteillä. Yhtiöllä on erikoisvärejä, jotka tulostuvat vain alkuperäisessä dokumentissa, mutta muuttuvat kopioissa. Näiltä käytetään laajalla alueella yritysten luottamuksellisista asiakirjoista aina konserttilippuihin saakka.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.