Microsoft haastoi lisää roskapostittajia oikeuteen
11.6.2004 09:44 Microsoft on jättänyt kahdeksan uutta roskapostihaastetta yhdysvaltalaisille tuomioistuimille. Yhtiön mukaan vastaajat ovat huijanneet kuluttajia ja peitelleet jälkiään väärillä henkilöllisyyksillä.
Microsoft on kertonut kamppailevansa roskapostiongelmaa vastaan oikeustoimilla sekä kehittämällä teknologiaa ja edistämällä lainsäädäntöä. Torstaina oli jälleen oikeustoimien vuoro.
- Nämä spammaajat ovat kukin lähettäneet miljoonia - osa satoja miljoonia - sähköposteja tarjoten ruumin osien suurennuspillereitä, reseptilääkkeitä, deittipalveluita, yliopisto tutkintoja ja rikastu-nopeasti-järjestelyjä, Microsoft kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Reutersin mukaan yhtiö sanoo ajavansa yhteensä 80 oikeusjuttua eri puolilla maailmaa roskapostin lähettäjiä vastaan. 51 näistä on käynnissä Yhdysvalloissa.
Aiemmin tällä viikolla Pariisin markkinatuomioistuin tuomitsi ranskalaisen miehen 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 22 000 euron sakkoihin roskapostien lähettämisestä. Microsoft haastoi miehen alkuvuonna oikeuteen yhdessä internet-palveluntarjoaja AOL:n kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi











