Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaarallinen yhdessä kahden muun kanssa

Internet Explorerista paljastui jälleen aukko

8.7.2004 08:29 Microsoft korjasi viimeisimmässä Internet Explorerin paikassa vain osan vuoto-ongelmasta. Kaksi kesäkuun alussa löydettyä haavoittuvuutta korjaantui, mutta huomiotta jäi kolmas, jota voi käyttää yhdessä muiden kanssa.

Hollantilainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Jelmer Kuperus julkaisi eilen verkkosivuillaan koodin, jolla voi hyödyntää aukkoa, josta tietoturvatutkijat keskustelivat jo tammikuussa. Sitä pidettiin aluksi pienenä uhkana.

Nyt vaaraa pidetään suurena, koska tammikuussa löydetty yhdessä kahden muun kanssa tarjoaa krakkereille helpon pääsyn uhrin Windows-tietokoneelle.

- Monet haavoittuvuuksien hyödyntämiskeinot muodostuvat monista aukoista, joista kukin ohittaa jonkin IE:n tietoturvaominaisuuden. Yksittäisinä monet haavoittuvuudet ovat pieniä uhkia, mutta yhdessä suuria, aiemminkin IE:n reikiä löytänyt Kuperus kertoi uutispalvelu Cnetille.

Microsoft on ottanut viimeisimmän aukon huomioon ja lupaa lisää korjauksia tulevan lähiviikkoina.

Kaikki kolme aukkoa ovat ActiveX-tekniikassa. Vanhemmat kaksi ovat ADODB.Stream-komponentissa, uusin Application.Shell-komponentissa. Niiden avulla verkkovandaali voi asentaa uhrin koneelle troijalaisen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.