Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lyhyt lykkäys

Windows XP:n sp2 siirtyy elokuulle

13.7.2004 09:48 Microsoft kertoi maanantaina julkaisevansa Windows XP -käyttöjärjestelmän service pack 2 -päivityspaketin ensi kuun aikana. Yhtiö tavoitteli aiemmin julkaisupäivää heinäkuulta.

Microsoftin edustaja kertoi asiasta Torontossa yhtiön partnerikonferenssissa. Sp2-paketti tulee asiakkaiden saataville Windows Update 5 -palvelun kautta elokuussa. Uusitun Windows-päivityspalvelun avulla latausta voidaan jatkaa esimerkiksi häiriön jälkeen.

Sp2:n viimeisin kehitysversio on kooltaan 264 megatavua. Lopullista kokoa ei ole vielä lyöty lukkoon. Sp2 tulee saataville myös ilmais-cd:nä.

Viimeisimpien päivitysten lisäksi sp2 parantaa muun muassa käyttöjärjestelmän muistialueiden hallintaa ja pystyttää XP-koneisiin parannellun palomuurin.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.