Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koodi virustorjujille

Ensimmäinen Pocket PC -virus ei leviä

F-Securen kuvakaappaus Duts-viruksen aktivoitumisesta.

19.7.2004 09:05 Ensimmäistä Windows CE -käyttöjärjestelmän haitttaohjelmaa ei ole laskettu liikkeelle, eikä sen uskota leviävän tulevaisuudessakaan vapaana. 29a-ryhmän proof-of-consept-virus kysyy käyttäjältä luvan ennen mobiililaiteen tartuttamista.

F-Securen teknologiajohtaja Mikko Hyppönen kertoo yhtiön nettilokissa, että Duts-virusta ei ole laskettu liikkeelle, eikä virus todennäköisesti koskaan tule leviämään ongelmaksi asti. Hyppösen mukaan esimerkkivirus lähetettiin suoraan virustorjuntayhtiöille.

Viruskoodin viestissä 29a-viruskirjoittajaryhmään kuuluva Ratter kertoo kirjoittaneensa esimerkkiviruksen tehdäkseen "virustorjujat iloiseksi".

Virus tartuttaa kaikki laitteen exe-tiedostot ja leviäisi siten ainoastaan, jos käyttäjä saa esimerkiksi pelitiedoston viruksen tartuttamasta laitteesta ja myös suorittaa saastuneen tiedoston. Duts kysyy käyttäjältä lupaa levitä ennen aktivoitumistaan.

Esimerkkikoodi on 1520 tavua käsinkirjoitettua assebly-kieltä. Viruskoodi on tehty ARM-suorittimia varten.

29a-ryhmä teki noin kuukausi sitten Cabir-madon, joka oli ensimmäinen Symbian-käyttöjärjestelmän haittaohjelma. Cabir lähetettiin Dutsin tavoin suoraan virustorjuntayhtiöille, eikä madosta ole havaintoja vapaana.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.