Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
34 aukkoa odottaa paikkausta

Oraclella on tietoturvaongelma

3.8.2004 10:48 NGSSoftwaren tutkija David Litchfield kertoi defcon-tapahtumassa löytäneensä Oracle Corp:n tietokantaohjelmistoista yhteensä 34 haavoittuvuutta. Yhtiö sai tiedon aukoista vuoden alussa, mutta toistaiseksi päivityksiä ei ole kuulunut.

Wall Street Journallin mukaan Litchfieldin aukot ovat löytyneet Oraclen tietokantaohjelmistojen sekä uusista että vanhoista versioista. Joukossa on muun muassa aukkoja, joiden avulla tietokantojen sisältöjä voi varastaa tai väärentää.

Oraclen edustaja myönsi WSJ:lle yhtiön kehittävän paraikaa päivityksiä tietoturvaongelmilleen. Hän myös piti mahdollisena, että osa aukoista on vakavia.

Litchfield tunnetaan paremmin Microsoftin SQL:n tietokannasta löytämästään haavoittuvuudesta. Raporttien mukaan hänen proof of consept -esimerkkikoodiaan käytettiin viime vuonna tuhojaan tehneen SQL Slammer -madon perustana.

Litchfield ei julkaissut esimerkkikoodeja aukoille Defconissa pitämässään esitelmässä.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.