Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viestin pieni koko voi hämätä

Bagle palasi massapostituksen voimin

10.8.2004 09:10 Jo kuukausia kiertänyt Bagle-matoperhe sai eilen jatkoa. Uusi variantti poikkeaa viime aikojen tulokkaista siinä, että se levisi maailmalle varsin nopeasti. Uutispalvelu Msnbc:n mukaan nopea liikkeellelähtö luonnistui mahtavan massapostituksen voimin, jossa käytettiin hyväksi lukuisia jo saastuneita koneita.

Uusi versio on nimeltään Bagle.al ja viestin otsikko voi olla joko "price" tai "new price". Liitteenä on samantapaisesti nimetty zip-tiedosto.
Viestin pieni koko saattaa hämätä käyttäjiä luulemaan, ettei se sisällä vaarallisia aineksia. F-Secure kuitenkin varoittaa, että zip-paketissa olevan html-linkin klikkaaminen ajaa prize-nimisessä kansiossa olevan koodin, mikä aloittaa koneen saastumisen.

Msnbc:n mukaan loput koodista imetään ympäri nettiä sijaitsevilta sivuilta. Monet näistä ovat venäläisiä ja niitä yritetään ajaa alas parhaillaan.
F-Secure on antanut madosta toiseksi korkeimman varoituksen. Tietoturvayhtiö McAfeen mukaan variantti ei ole saastuttanut vielä moniakaan koneita. Alttiina ovat Windows-käyttäjät.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.