Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisäaikaa estotyökalun lataamiseen

SP2:n automaattitoimitus viivästyy

17.8.2004 10:16 Microsoft ilmoitti asiakkailleen eilen, ettei sen XP-päivitys Service Pack 2 tulekaan vielä jakeluun yritysasiakkaille Windows Update/Automatic Update -palvelun kautta. Yhtiön mukaan taustalla on paketin voimakas kysyntä.

Useat yritysasiakkaat eivät ole valmiita asentamaan pakettia ja tarvitsevat Microsoftin äskettäin julkaisemaa työkalua, joka estää väliaikaisesti SP2:n automaattisen lataamisen. Monet tahot ovatkin nimenomaan pyytäneet lisäaikaa työkalun hankkimiseksi, yhtiö perustelee vähintään yhdeksän päivän viivästystä.

Uutispalvelu Eweekin mukaan it-johtajat eivät rynni SP2:hta asentamaan. Microsoft on kertonut, että sen tiedossa on noin 50 sovellusta, jotka eivät välttämättä toimi kunnolla päivityksen kanssa.

Windows XP:n Home Editionin päivitys Windows Updaten kautta alkaa Microsoftin mukaan keskiviikkona. Päivitysten jakaminen on myös aloitettu jo Software Update Servicen käyttäjille.

Suuryrityksistä ainakin IBM on kehottanut työntekijöitään lykkäämään päivitystä, kunnes sen toimivuutta on ehditty kunnolla syväluodata.

Microsoft kuitenkin ryhtyi automaattipäivittämään joidenkin yritysasiakkaiden koneita maanantaina. Lisäksi asiakkaat, jotka käyttävät Windows Update/Automatic Updaten sijaan Microsoftin Software Update Services -päivityspalvelua, pystyivät vastaanottamaan paketin jo eilen.

Windows XP:n kotikäyttäjille SP2:n automaattipäivityksiä lupaillaan keskiviikosta lukien.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.