Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
F-Secure suosittelee Bluetoothin poiskytkemistä

Kännykkämato Cabirin epäillään karanneen

Madon aktivoiminen vaatii matkapuhelimen haltijan hyväksyntää.

23.8.2004 12:44 F-Secure on kuullut huhuja kahdesta eri lähteestä, joiden mukaan maailman ensimmäinen kännykkämato Cabir olisi päässyt vapaaksi. Tähän asti Cabir ja sen versiot ovat olleet niin sanottuja proof-of-consept-matoja, jotka eivät ole levinneet.

F-Secure tutkii tietoja parhaillaan, ja yhtiön tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen suosittelee, että Symbian Series 60 -käyttöjärjestelmällä varustetun kännykän omistajat sulkisivat Bluetoothin. Tällaisia puhelimia valmistavat esimerkiksi Nokia, Siemens, Panasonic ja Sendo.

Cabir löydettiin kesäkuussa. Tuolloin F-Securen mobiilitietoturvasta vastaava päällikkö Matias Impivaara arvioi, että saastunut puhelin pystyisi ruuhkaisessa keskustassa levittämään matoa tuhansiin muihin kännyköihin.

Cabirin aktivointi vaatii kuitenkin käyttäjää avaamaan saapuvan tiedoston.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.