Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Supon työntekijää epäillään Sonera-jupakassa

EFFI: operaattorien teletunnistetietojen käyttö selvitettävä

Ville Oksanen.

26.8.2004 08:23 Electronic Frontier Finland - EFFI ry ei ole yllättynyt julki tulleista tiedoista, joiden mukaan myös Suojelupoliisin työntekijä on hankkinut laittomasti teletietoja Sonerasta Supon johdon puuttumatta asiaan.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo, että Supon työntekijän epäillään hankkineen tai saaneen teletunnistetietoja omien kanaviensa kautta Soneran turvallisuusosastolta, vaikka tähän vaaditaan oikeudelta lupa.

Krp:n esitutkinnassa ovat epäiltyinä myös laitoksen päällikkö Seppo Nevala ja operatiivisen osaston päällikkö Petri Knape. Kaikkia osapuolia on kuulusteltu.

Jo aikaisemmin oli käynyt ilmi, että KRP:n tutkija ja valtioneuvoston turvapäällikkö olivat ilmeisesti syyllistyneet vastaavaan toimintaan, EFFI huomioi.

"Näyttää ilmeiseltä, että Suomessa on ollut 'maan tapa' hankkia teletunnistetietoja tarvittaessa myös epävirallisia kanavia pitkin. Nyt esille tulleet tapaukset herättävätkin kysymyksen, onko vastaavaa tapahtunut myös muissa teleyrityksissä ja kuinka laajasti. Olisikin erittäin tärkeää, että teletunnisteiden käyttö selvitettäisiin tässä yhteydessä kaikkien operaattoreiden osalta", perää EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen.

"Vaikka nyt esille tulleet tapaukset eivät ole olleet ilmeisesti kovin törkeitä, ne ovat omiaan osoittamaan todeksi esittämämme väitteen, jonka mukaan kerättyä luottamuksellista tietoa tullaan käyttämään väärin - ennemmin tai myöhemmin."

EFFI ry onkin hyvin huolissaan tätä taustaa vasten EU:n tuoreista suunnitelmista teletietojen tallennusvelvollisuuden laajentamiseksi. Nyt käsittelyssä olevassa puitepäätöksessä ollaan velvoittamassa jäsenmaat tallentamaan niin puhelinliikenteen - kuka soittaa kenelle ja mistä -, sähköpostin kuin web-surffauksen tiedot 1-3 vuodeksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.