Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyväksikäyttöjä kehitellään

ISC: jpeg-madon leviäminen alkaa syyskuun aikana

20.9.2004 13:37 Sans-instituutin valvontakeskus Internet Storm Center ennustaa, että Microsoftin ohjelmistoista paikattua jpeg-aukkoa hyödynnetään haittakoodin levityksessä vielä syyskuun aikana.

Microsoft kertoi viime tiistaina MS04-028-tiedotteessa jpeg-tiedostojen käsittelyssä löydetystä puskurinylivuotoaukosta. ISC:n kertoo, että haavoittuvuudelle on julkaistu jo ainakin kaksi hyväksikäyttömenetelmää.

ISC:n päivystäjän Marcus H. Sachsin mukaan kuvio on tuttu aiemmista matotapauksista. Ensin haavoittuvuudelle laaditaan esimerkkihyväksikäyttö, joka mahdollistaa palveluneston. Tämän jälkeen mekanismia hiotaan, kunnes myös koodin suorittaminen järjestelmässä onnistuu.

- Kun hyökkäysmekanismi on valmis, mato lasketaan liikkeelle tuntien tai päivien kuluessa, Sachs sanoo. - Kristallipallo kertoo, että sähköposti- tai verkkomadon tuloon kannattaa varautua ennen syyskuun loppua.

Microsoftin jpeg-aukko on erityisen ikävä, koska käyttöjärjestelmän lisäksi haavoittuvuus löytyy myös useista ohjelmistoista. Näin ollen järjestelmä saattaa olla haavoittuva käyttöjärjestelmän päivityksestä huolimatta, ellei myös ohjelmistoja ole päivitetty.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.

.