Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Lopputulosta vaikea arvioida"

Pursiainen pitää EU:n tunnistetietoehdotusta ylilyöntinä

1.10.2004 08:32 Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtajan Harri Pursiaisen mukaan neljän EU-maan tunnistetietojen tallentamisehdotus on esimerkkinä turvallisuuden nimissä tehdystä ylilyönnistä. Pursiainen puhui keskiviikkona Kilpailu ja luottamus -seminaarissa Helsingissä.

Pursiainen kävi puheessaan läpi luottamuksen rakentamiseen tähtäävän kansallisen tietoturvastrategian tavoitteita sekä jo käynnistyneitä toimenpiteitä.

Hän korosti, että tietoturvallisuus on mitoitettava innovaatioita edistäväksi - ei niitä tukahduttavaksi.

- Turvallisuuden ja luottamuksen nimissä on helppo tehdä ylilyöntejä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Ranskan, Irlannin, Ruotsin ja Britannian viime keväänä tekemä ehdotus sähköisen viestinnän tunnistetietojen säilyttämisestä, Pursiainen sanoi.

Pursiaisen mukaan ehdotus aiheuttaisi valtavat kustannukset teleyrityksille ja heikentäisi umts-huutokauppojen näivettämien yritysten kilpailukykyä entisestään.

Valtioneuvosto asettui kesällä varauksella kannattamaan tallennusajan pidäntämistä ehdotuksen mukaisesti 1 - 3 vuoteen. Velvoite koskisi myös "sähköpostia, internet-puheluita sekä verkkojen tiedonsiirtoprotokollia".

- Ehdotus on jäsenmaiden käsittelyssä ja lopputulosta on vaikea ennakoida, Pursiainen sanoi.

Pursiaisen kertoi myös, että kevään tietoturvatalkoot saavat jatkoa ensivuonna. Toinen kansallinen tietoturvapäivä järjestetään 11. helmikuuta. Ensimmäistä tietoturvapäivää hän luonnehti erittäin onnistuneeksi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.