Laiton tiedostoimurointi päihitti perinteisen piratismin
22.11.2004 14:52 Nettipiratismi eli laittomasti netissä jaeltujen tiedostojen imurointi on jo ohittanut perinteisten piraattitallenteiden maahantuonnin Suomessa. Tämä käy ilmi Taloustutkimuksen Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien Lyhtyprojektin toimeksiannosta tekemästä haastattelututkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista on imuroinut internetissä laittomasti jaettua musiikkia, elokuvia tai tietokonepelejä ja 13 prosenttia suomalaisista on tuonut niitä ulkomailta maahan.
Vastaajilta kysyttiin, mitä hän itse tai hänen perheenjäsenensä ovat tehneet viimeisen vuoden sisällä.
Enemmistö suomalaisista ei hyväksy kumpaakaan piratismin muotoa: vain 17 prosenttia kertoi pitävänsä hyväksyttävänä piraattitallenteiden imurointia internetissä ja 15 prosenttia piraattitallenteiden ostamista.
Tutkimus osoittaa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) mukaan, että eduskunnassa parhaillaan oleva hallituksen esitys tekijänoikeuslain uudistamiseksi on sekä tarpeen että vastaa kansalaisten oikeustajua.
Se kieltäisi internetissä luvatta jaossa olevien musiikin ja elokuvien kopioinnin omaan käyttöön sekä piraattitallenteiden yksityisen maahantuonnin. Lain käsittely on kuitenkin jumiutunut eduskunnan kiireisiin, ja nyt pelätään, ettei sitä saada voimaan ennen kesää.
Pykäliä tarvitaan nopeasti
TTVK:n projektipäällikön Antti Kotilaisen mukaan uusia pykäliä tarvittaisiin nopeasti.
- Jarmo Mäkelän aiemmin tekemän tutkimuksen (www.eironfi.com) perusteella Suomessa on yli 40.000 aktiivista vertaisverkkojen käyttäjää. Vertaisverkkoista tapahtuva piraattikopioiden imurointi näkyy eritoten ulkomaalaisen musiikin menekissä, jossa myynnin laskua on tällä hetkellä n. 20 % viime vuoteen verrattuna.
Taloustutkimuksen Omnibus-tutkimuksessa haastateltiin syyskuussa henkilökohtaisesti 999 iältään 15–79-vuotiaista suomalaista. Tutkimuksen teetti Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien Lyhty-projekti yhteistyössä projektissa mukana olevan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- » Taloussanomat.fi












