Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkotunnuksille tietoturvavero

Suomeen puuhataan uutta tietoturvamaksua

9.12.2004 12:11 Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdottaa teleyritysten tietoturvamaksujen alentamista. Cert-toiminnan rahoitus taattaisiin verkkotunnuksien haltijoilta perittävällä tietoturvamaksulla.

Nykyisin vain teleyritykset maksavat tietoturvamaksua. Ministeriön työryhmän haluaisi tietoturvamaksun kaikkien viestintäviraston Cert-toiminnasta hyötyvien maksettavaksi.

Ehdotuksen mukaan tietoturvamaksu kerättäisiin verkkotunnuksen haltijoilta.

- Taannehtivaa lakia ei ole suunniteilla, mutta maksu perittäisiin myös verkkotunnuksen uusimisen yhteydessä, kertoo lvm:n apulaisosastopäällikkö Liisa Ero.

Suomen .fi-tunnukset myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Vanhojen tunnuksien tietoturvamaksu lisättäisiin uusimismaksuun.

Suunitelmien mukaan maksu olisi alle kymmenen euroa jaettuna kolmelle vuodelle. Lisäksi teleyritykset maksaisivat nykyiseen tapaan liikevaihtoon sidottua tietoturvamaksua, joka tosin pienenisi nykyisestä.

- Ehdotus lähtee nyt lausuntokierrokselle, ja mikäli se otetaan myönteisesti vastaan, voi lakia odotella voimaan astuvaksi aikaisintaan vuoden 2006 alussa, liikkenne- ja viestintäministeriö kertoi tiedotteessaan torstaina.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.