MPAA keräsi pisteet kotiin Finreactor-iskusta
KRP ei ole iskemässä muihin vertaisverkkoihin.
16.12.2004 16:09 Amerikkalaista viihdeteollisuutta edustava MPAA-järjestö napsi pisteet kotiin keskusrikospoliisin iskusta BitTorrent-verkon ylläpitäjien koteihin. Keskusrikospoliisin mukaan järjestö ei ole ollut yhteyksissä suomalaisviranomaisiin.
Yhdysvaltalaista viihdeteollisuutta edustava Motion Picture Association of America eli MPAA ilmoitti eilen, että sen aloitteesta viranomaiset ovat ryhtyneet Suomessa toimenpiteisiin laittoman vertaisverkkoliikenteen rajoittamiseksi.
Ilmoitus herätti täällä hämmennystä, kun keskusrikospoliisi sammutti samana päivänä vertaisverkkoa pyörittäneen Finreactor-palvelun. Iskun taustalla oli kotimaasta tullut tutkintapyyntö.
- Vaikuttaa siltä, että MPAA on ottanut pinnat kotiin tästä meidän toiminnastamme. He eivät ole ottaneet meihin yhteyttä, emmekä ole siten suunnittelemassa mitään tutkimuksia siltä pohjalta, rikoskomisario Vesa Isokuortti sanoo.
Isokuortin mukaan Hollywoodin etujärjestöt eivät ole aikaisemminkaan jättäneet tutkintapyyntöjä suomalaisista vertaisverkoista.
- Jos tutkintapyyntö ulkomaiselta asianomistajalta tulee, olemme velvollisia selvittämään asiaa. Yleensä nämä tapahtuvat kuitenkin suomalaisen asianajotoimiston kautta.
Tällä hetkellä Finreactor-palvelu on suljettu ja poliisilla on takavarikoituna ylläpitäjien tietokoneet. Muita vertaisverkkopalveluita poliisi ei ole tutkimassa.
- Jos joku haluaa laittaa vastaavanlaisen palvelun pystyyn, niin siitä vaan. Me selvitämme sellaisessa verkossa liikkuvan sisällön laillisuutta sitten, jos joku asianomistajataho sitä vaatii.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
5 000 nokialaista juhlii perjantaina Dongguanissa
09.02.2007 Kymmenillä jaloilla kävelevä esiintymislava tuli Nokia tieodotuspäällikköä Jian Bill Shenia vastaan torstaina Dongguanin tehtaan jalkapallokentällä. Esiintymislavan kulkua ohjasi mies megafonin kanssa.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia: Hei hei, nettiposti ja Facebook
09.02.2009 Lex Nokiana tunnettua urkintalakia hyödyntääkseen työnantajien on ensin kiellettävä työntekijöiltään nettisähköpostit, muistitikut ja erilaiset yhteisöpalvelut. Tätä mieltä on Aamulehden haastattelema liikenne- ja viestintäministeriön virkamies.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e













