Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asensi verkkoon luottotietoja keräävän ohjelman

Yhdeksän vuoden ennätystuomio krakkerille

16.12.2004 07:28 (Washington) Luottokorttitietojen varastamista yrittänyt mies sai yhdeksän vuoden vankeustuomion Yhdysvalloissa. Tuomio on selvästi pitempi kuin Kevin Mitnickin 5,5 vuotta.

Tuomion saanut 21-vuotias Brian Salcedo myönsi syyllisyytenä elokuussa Lowe-rautakauppaketjun krakkerointiin. Hän yritti varastaa asiakkaiden luottokorttitietoja.

Syyttäjien mukaan Salcedo murtautui kahden muun miehen kanssa Lowen Michiganin osavaltiossa sijaistevan myymälän langattomaan verkkoon pääsi sitä kautta yhtiön Pohjois-Carolinassa sijaitsevalle keskuskoneelle. Miehet asensivat ohjelman, joka kerää luottotietoja. Lowen edustajien mukaan miehet eivät saanet haltuunsa mitään tietoja.

Kaksi muuta miestä odottaa tuomiotaan. Toinen heistä, Adam Timmins, sai ensimmäisten joukossa tuomion "wardrivingistä". Ilmaisu tarkoittaa sitä, että krakkerit liikkuvat ympäriinsä antennin kanssa ja etsivät haavoittuvia langattomia yhteyksiä.

Oikeudenkäynti pidettiin Pohjois-Carolinassa, joka on FBI:n verkkoyksikön kotipaikka.

Aikaisempi pisin tuomio oli Kevin Mitnickillä, joka jäi FBI:n haaviin 1995 kolmen vuoden etsinnän jälkeen. Mitnick sai viiden ja puolen vuoden tuomion ja toimii nykyään tietoturva-asiantuntijana.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.