Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yritti varastaa lähdekoodia

Kiinalaismies sai kaksi vuotta tietomurrosta ja teollisuusvakoilusta

21.12.2004 10:25 (Washington) Kiinalainen konsultti sai kahden vuoden tuomion petosyrityksestä ja murrosta tietoverkkoon. Kiinalaisessa yhtiössä työskentelevä konsultti oli Piilaaksossa opettelemassa geologisten ohjelmien käyttöä.

35-vuotias Yan Ming Shan oli Silicon Valleyssä toimivassa 3DGeo-yrityksessä harjoittelussa, jonka oli järjestänyt hänen työnantajansa, kiinalainen valtionyhtiö PetroChina. 3DGeo kehittää ohjelmia kaasun ja öljyn etsintään.

Shan aloitti ohjelmien käytön harjoittelun huhtikuussa 2002. Syyskuussa eräs toinen 3DGeon työntekijä huomasi, että hänen tietokonettaan on sormeiltu. Syyttäjien mukaan Shan oli ladannut jopa miljoonan dollarin arvosta 3DGeon ohjelmien lähdekoodia ensin toisen työntekijän koneelle ja sitten kannettavaan tietokoneeseensa.

Tutkijat löysivät Shanin tietokoneelta salasanojen murtoon tarvittavan ohjelman. He myös havaitsivat, että PetroChinan johtajia oli vieraillut Shanin luona useasti ja he olivat antaneet hänen käytöönsä suurien tiedostojen tallennukseen tarvittavia välineitä.

Shan tunnusti syyllisyytensä kesällä 2004.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.