Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusia versioita ja nopeampaa leviämistä

29a julkaisi Cabirin lähdekoodin

7.1.2005 10:41 Viruskirjoittaja ryhmä 29a on julkaissut kännykkämato Cabirin lähdekoodin lehdessään. Lähdekoodista on liikkeellä jo kaksi versiota: joulukuun lopulla brasialainen viruskirjoittaja julkaisi oman versionsa koodista.

Virustorjuntayhtiö Sophosin mukaan Cabir.H- ja Cabir.I-versiot tehnyt 32-vuotias brasilialainen ohjelmoija sanoo rakentaneensa lähdekoodin alusta alkaen itse. Hän julkaisi lähdekoodin kotisivuillaan joulukuun lopulla.

29a puolestaan julkaisi alkuperäisen lähdekoodin verkkolehtensä alkuviikolla ilmestyneessä uudessa numerossa.

Sophosin mukaan lähdekoodien julkitulo on omiaan lisäämään kiinnostusta mobiiliviruksien kehittämiseen.

- Vaikka matkapuhelinvirukset ovat tähän mennessä aiheuttaneet enemmän hypeä kuin kaaosta, voi olla, että useammat haittakoodinkehittäjät tutkivat nyt jatkossa myös matkapuhelimien saastuttamistapoja, sanoo Sophosin teknologiakonsultti Graham Cluley.

Cabirin leviämisvauhti kiihtyy

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen uskoo erityisesti 29a:n lähdekoodin vauhdittavan Cabirin kehitystä.

Lähdekoodeja vertaillut Hyppönen pitää mahdollisena, että brasilialaisen lähdekoodi on tehty alkuperäistä näkemättä.

Uusista Cabir-versioista on korjattu aiempien versioiden puute, jonka vuoksi se pystyi leviämään vain yhteen kännykkään ilman puhelimen sulkemista ja uudestaan avaamista.

- Se kyllä huomaamaan, kun nämä madot lähtevät liikkeelle, Hyppönen varoittelee.

Matka puhelimiin alkoi kesällä

Matkapuhelinmato Cabir on levinnyt hitaasti mutta varmasti vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana. 29a lähetti kaksi ensimmäistä Cabir-versiota virustorjuntayhtiöille analysoitavaksi kesäkuun puolessa välissä.

- Cabirista tuli ensin hajaraportteja eripuolilta Aasiaa: Filippiineiltä, Kiinasta, Intiasta, kunnes lopulta marraskuussa saimme raportteja myöskin suomesta. Cabir oli tullut käyttäjän taskussa lentokoneessa. Kännykkä oli saastunut Intiassa, Hyppönen kertoo.

Symbian Series 60 -puhelimissa toimiva Cabir on ensimmäinen bluetooth-yhteyttä leviämisessään käyttävä virus ja myös ensimmäinen kännykkävirus.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.