Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kolme tietoturvatiedotetta tuloillaan

Microsoft julkaisee tiistaina kriittisen Windows-päivityksen

10.1.2005 10:28 Microsoft kertoo julkaisevansa tiistaina kolme tietoturvapäivitystä Windows-käyttöjärjestelmille. Vakavin paikattavista aukoista saa Microsoftilta luokituksen "critical" eli aukon avulla voi mahdollisesti levittää haittaohjelmia automaattisesti.

Microsoft julkaisee tammikuun päivitykset ja niihin liittyvät tietoturvatiedotteet tiistai-iltana Suomen aikaa. Yhtiön niukat ennakkotiedot kertovat ainoastaan tiedotteiden lukumäärän, vakavuuden ja sen, että päivityksen asentaminen voi vaatia tietokoneen käynnistämistä uudelleen.

Potentiaalisia päivityskohteita ovat muun muassa Internet Explorerin kolme haavoittuvuutta, jotka julkaistiin lokakuussa. Tietoturvayhtiö Secunia nosti näiden aukkojen luokituksen perjantaina korkeimmalle mahdolliselle tasolle uusien hyväksikäyttömenetelmien vuoksi.

Tietoturvayhtiö eEye:n kertoo sivuillaan varoittaneensa Microsoftia kahdesta kriittisestä Windows-haavoittuvuudesta, joita yhtiö ei ole vielä ennättänyt tukkia.

Microsoft on saanut tiedon ensimmäisestä haavoittuvuudesta elokuussa ja jälkimmäisestä marraskuun puolivälissä. Elokuun aukko altistaa Windows 2000 -järjestelmät ja marraskuun aukko Windows ME, -2000, -XP ja -2003 -järjestelmät.

Joulun alla kiinalainen Xfocus Team kertoi löytäneensä kolme haavoittuvuutta Windows-käyttöjärjestelmästä. Ryhmä julkaisi tarkan kuvauksen löydöistään nettisivuillaan. Microsoft ei saanut yhtiöltä etukäteen tietoa haavoittuvuuksista, eikä päivitystä ole toistaiseksi saatavilla.

US-Cert varoitti Xfocusin löytämistä aukoista viime torstaina ja perjantaina(Loadimage API, Windows kernel 1 ja Windows kernel 2).

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.