Puolet pk-yrityksistä törmäsi tietoturvauhkiin viime vuonna
14.1.2005 14:16 Perjantaina julkistetun tutkimuksen mukaan pienet ja keskisuuret yritykset Euroopassa pitävät tärkeimpinä haasteinaan tietoturvaa, sijoitetun pääoman tuoton (return of investment) vahvistamista sekä kulujen hallintaa.
Noin puolet tutkituista yrityksistä on joutunut tietoturvauhkan, kuten virushyökkäyksen, kohteeksi kuluneen vuoden aikana.
Benchmark Researchin toteuttamaan survey-tutkimukseen osallistui kolmesataa pientä ja keskisuurta yritystä Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. Tutkimus tehtiin HP:n toimeksiannosta viime lokakuussa.
Uhkien havaitseminen on yleisempää Isossa-Britanniassa kuin Ranskassa ja Saksassa. Lisääntynyt online-tietokantojen käyttö Isossa-Britanniassa voi olla syynä keskimääräistä suurempaan valmiuteen reagoida tietoturvariskeihin. Tutkimusyhtiön mielestä se selittää, miksi juuri siellä pk-yrityksistä 26 prosentin ennustetaan lisäävän investointejaan tietoturvaan tulevan vuoden aikana. Ranskassa määrä on 15 prosenttia ja Saksassa vain neljä prosenttia, Benchmark kertoo.
Britanniassa palkkaususko vahvimmillaan
Noin 60 prosenttia tutkituista yrityksistä uskoi liiketoimintansa näkymien olevan paremmat kuin vuosi sitten. Osuus on huomattavasti suurempi Isossa-Britanniassa kuin Ranskassa ja Saksassa. Tutkimuksessa näkyi myös suora yhteys liiketoiminnan näkymien ja henkilökunnan rekrytoinnin välillä. Jälleen juuri Britannia on optimistisin uuden työvoiman palkkaamisessa.
Parantuneiden näkymien seurauksena pk-yritysten odotetaan investoivan tulevana vuonna entistä enemmän teknologiaan. Isossa-Britanniassa 77 prosenttia vastaajista uskoo it-investointien lisääntyvän tulevana vuonna, ja 37 prosenttia odottaa lisäyksen näkyvän kaksinumeroisina lukuina.
Ranskan markkinat eivät jaa optimismia, koska siellä vain 44 prosenttia yrityksistä uskoo investointien lisääntyvän. Saksa on pessimistisin tutkituista maista: siellä 54 prosenttia pk-yrityksistä uskoo, että it-investointien määrä ei ole kasvamassa ollenkaan.
Paikalliset tukipalvelut arvossaan
Noin 90 prosenttia eurooppalaisista yrityksistä on sitä mieltä, että nykyään it on arvokkaampi voimavara yritykselle kuin aiemmin. Kaksi kolmasosaa tutkituista pienistä ja keskisuurista yrityksistä vakuuttaa, että teknologian kehityksessä ja muutoksissa mukana pysyminen on niille tärkeää.
Pääsy paikallisiin tukipalveluihin on ensiarvoisen tärkeää suurimmalle osalle tutkituista yrityksistä kaikissa kolmessa maassa. Tutkimuksen mukaan 76 prosenttia pk-yrityksistä luottaa paikalliseen ammattitaitoon minimoidakseen seisokkiajan ja varmistaakseen tuottavuuden. Ranskassa ja Saksassa uudet laitteet hankittaisiin luultavimmin paikalliselta toimittajalta, mutta Isossa-Britanniassa ollaan innokkaampia hajauttamaan ostoja ja tekemään hankintoja myös online-kaupoista.
Häiriöt kriittisiä
- Turvallisuusrikkomukset aiheuttavat huomattavia häiriöitä liiketoimintaan. Pienille ja keskisuurille yrityksille häiriöt ovat kriittisiä menestyksen kannalta, kuten tutkimus osoittaa, sanoo Terry Scerri, HP:lla pk-yrityksiä palvelevan liiketoimintaryhmän johtaja Emea-alueella. HP muistuttaa tekevänsä yhteistyötä kumppaniensa kanssa tarjotakseen tapoja parantaa pienten ja keskisuurten yritysten tietoturvaa.
Benchmark haastatteli puhelimitse kolmeasataa päätöksentekijää eri toimialojen pienistä ja keskisuurista yrityksistä, joiden työntekijämäärät vaihtelivat yhden ja viidensadan välillä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












