Mobiilivirusten tekijä pitää Nokian puhelimista
Marcos Velasco ja Nokia 7650
19.1.2005 13:06 Lasco.A-ja Cabir-matojen lähdekoodin julkaissut brasilialainen ohjelmoija Marcos Velasco ei toivo viruksiensa leviävän, mutta arvelee, että hänen työnsä aloittaa mobiiliviruksien kehityksessä uuden aikakauden. Hän kertoo myös olevansa vannoutunut Nokian matkapuhelinten käyttäjä.
ITviikon haastattelussa Velasco kertoo olevansa 32-vuotias ohjelmoija, joka asuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa Rio de Janeirossa ja työskentelee omassa yrityksessään.
- Virukset, hakkerointi ja tietoturva ovat parasta tietotekniikassa. Olen ammatiltani ohjelmoija, mutta virukset ovat intohimoni.
Joulukuussa Velasco julkaisi Cabir-kännykkämadon lähdekoodin kotisivuillaan sekä uuden, samaan koodiin perustuvan Lasco.A-madon. Lähdekoodista käännetty mato sai virustorjujilta nimen Cabir.H. Velasco julkaisi myös Lasco.A:n lähdekoodin.
Hän sanoo tehneensä uuden version Cabirista, koska häneltä oli useasti kyselty, miten Cabir toimii.
Virustutkijat eivät uskoneet
- Olin yhteydessä KasperskyLabsiin. Virustutkijat eivät uskoneet, että koodini on oikea. Julkaisin lähdekoodin näyttääkseni heille, että tein todella uuden madon, enkä vain editoinut alkuperäistä Cabiria, hän kertoo.
Velasco teki matonsa virustorjuntayhtiöiden kuvausten perusteella. Omasta versiostaan hän korjasi alkuperäisen Cabirin ?virheen?, jonka vuoksi mato pystyi tartuttamaan vain yhden puhelimen yhdellä käynnistyskerralla.
Hän ei aio kantaa huonoa omaa tuntoa, vaikka hänen viruksensa lähtisivät leviämään, koska ?joku muu olisi tehnyt kännykkäviruksen joka tapauksessa.?
- En levitä viruksiani, enkä toivo, että ne leviävät, Velasco lisää.
F-Securen mukaan kummankaan madon leviämisestä ei ole raportteja - ainakaan toistaiseksi.
Mobiilivirusten vuosi 2005
Velasco sanoo ymmärtävänsä, että lähdekoodin julkaisusta voi olla myös haittaa monille.
- Veikkaisin että Lascon lähdekoodin julkaisu aloittaa matkapuhelinviruksien kehityksessä uuden aikakauden. Ehkä vuodesta 2005 tulee kännykkävirusten vuosi.
- Avoimen lähdekoodin virukset ovat tavallisia nykyään. Koodin avaaminen auttaa muita ymmärtämään tietoturvaa. Toisaalta se voi olla monille haitaksi. Minulle on parempi, että lähdekoodit julkaistaan, koska voin paremmin tutkia esimerkiksi viruksien uusia ominaisuuksia. Usein käytän viruslähdekoodia torjuntaohjelmien tekemisessä.
- Nyt näyttää siltä, että Lasco on viimeinen mobiilivirukseni. Lasco on ensimmäinen toimiva kännykkävirus ja se riittää minulle.
?Virusten tekeminen laillista Brasiliassa?
Velasco on ennen kännykkämatojaan julkaissut yhden tavallisen tietokoneviruksen brasilialaisessa hakkerilehdessä. Virustorjuntayhtiöt tuntevat madon nimellä win32.mark.929.
Hän tietää, että pelkkä viruskoodin julkaisu on monessa maassa laitonta. Brasilian lakia hän ei kuitenkaan koe rikkoneensa.
- Nykyisin virusten tekeminen on laillista Brasiliassa, mutta poliitikot puuhastelevat muutaman tietokonerikoslain kanssa. Jatkan tutkimuksiani virusten parissa riippumatta Brasilian lainsäädännöstä.
Velasco pitää Nokiasta ja F-Securesta
Velasco vakuuttaa, ettei hän julkaissut viruksia tai koodia työpaikan toivossa.
- Työskentelen omassa yrityksessäni, eikä tilanne tule muuttumaan lähiaikoina. Tietoturva on harrastukseni; ohjelmointi ja virukset ovat elämäni.
- Kunnioitan virustorjuntayhtiöitä. Suosittelen F-Securen ja Kasperskyn tuotteita ystävilleni. Kasperskyn skanneri on parempi, mutta F-Secure on paras viruksen poistaja. Molemmilla on hyviä virustorjuntaohjelmia, Velasco sanoo.
- Aion ehkä lähitulevaisuudessa tehdä ilmaisia tietoturvaohjelmia. Olen tehnyt useita avoimen lähdekoodin työkaluohjelmia. Ehkä autan tietoturvayhtiöitä. Voisin myös tutkia matkapuhelinten haavoittuvuuksia.
Hän tunnustaa pitävänsä suuresti Nokian matkapuhelimista, vaikka Lasco- ja Cabir leviävätkin juuri Nokian Series 60 -alustaa käyttävissä laitteissa.
- Minulla on Nokia 7650 -puhelin. Se on kaunis ja hyvä matkapuhelin. En aio ostaa muiden valmistajien kännyköitä, Velasco sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- » Taloussanomat.fi












