KRP ja F-Secure: viruskoodin julkaisu laitonta ja lapsellista
Loikalan mukaan viruskoodin julkaisusta voisi saada sakkoja tai jopa kaksi vuotta vankeutta.
20.1.2005 11:20 Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala KRP:n tietokonerikosyksiköstä sanoo, että Suomessa pelkkä viruksen julkaiseminenkin verkossa täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Cabir- ja Lasco-matojen lähdekoodin sivuillaan julkaissut brasilialainen Marcos Velasco kertoi avoimesti ITviikon haastattelussa "virusharrastuksestaan". Hän sanoo, että Brasilian lain mukaan hän ei ole tehnyt mitään laitonta.
- Lähtisin siitä, että tämä on vaaran aiheuttamista tietojenkäsittelylle, josta voi Suomessa saada sakkoja tai kaksi vuotta vankeutta.
Rikoslain 34. luvun 9. pykälässä puhutaan tietokoneohjelmista tai ohjelmakäskyjen sarjoista, jotka on suunniteltu vaarantamaan esimerkiksi tieto- tai telejärjestelmän toimintaa. Laki kieltää ohjelmien ja käskysarjojen saataville asettamisen ja myös ohjeiden levittämisen.
- Kyllä netissä julkaisu on saataville asettamista, Loikala sanoo.
- Ehkä tutkimusmielessä näitä ohjelmia voisi tehdä yliopistossa tai korkeakoulussa, ja silloinkin pitäisi varmistaa, että ohjelmat eivät ole kenen tahansa saatavilla.
"Lasco lähtee vielä leviämään"
Virustorjuntayhtiössä ei myöskään suhtauduta suopesti brasilialaisohjelmoijan edesottamuksiin.
- Tämä on vaarallista, typerää ja lapsellista, sanoo F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
Hyppönen pitää melko varmana, että Lasco-mato lähtee vielä ennemmin tai myöhemmin leviämään. Hänen mukaansa Velasco on sivuillaan julkaissut ohjelman, jolla Lasco voidaan upottaa sis-tiedostoon. Ohjelma toimii Windows-ympäristössä, eikä levittäjä tarvitse siten edes oikeaa Series 60 -puhelinta, Hyppönen huomauttaa.
F-Securen työtarjousta viruskirjoittajien hänen mukaansa turha odottaa.
- Virusten tekijöiden palkkaaminen on kielletty alusta alkaen yhtiön säännöissä, Hyppönen sanoo
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- » Taloussanomat.fi











