Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viestintäsalaisuus painoi

TeliaSonera antoi lähtöpassit teleurkinnasta syytetyille

21.1.2005 17:21 TeliaSonera Finland on lopettanut neljän teleurkinnasta syytetyn työntekijänsä työsuhteet. Viestintäjohtaja Jyrki Karasvirran mukaan yhtiö ei voi pitää palkkalistoillaan viestintäsalaisuuden rikkomisesta syytettyjä henkilöitä, koska viestintäsalaisuus on koko yhtiön liiketoiminnan ydinaluetta.

TeliaSoneran työntekijät saivat syytteet kolmantena päivänä tammikuuta. Karasvirran mukaan yhtiö ei ole aiemmin kertonut asiasta sen yksityisyyden vuoksi. Kysyjille asiasta on kuitenkin kerrottu, hän korostaa.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 1998-2001.

Syytteiden vuoksi yhtiöstä ovat jo aiemmin joutuneet lähtemään viestintäjohtaja Jari Jaakkola, liiketoimintajohtaja Jaakko Nevanlinna ja turvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen. Heidän lisäkseen ovat lähteneet Alpo Manninen ja Sari-Anna Pulkkinen. Kaikille heille on tähän saakka maksettu palkkaa.

Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander jätti yhtiön kesällä 2001.

Nyt vireillä olevien teleurkintasyytteiden käsittely alkaa helmikuun seitsemäntenä päivänä Helsingin käräjäoikeudessa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.