Liikesalaisuudet unohtuvat usein taksin takapenkille
24.1.2005 10:44 Tietoturvayhtiö Pointsecin selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun takseihin unohdettiin viimeisen puolen vuoden aikana yli 3 700 matkapuhelinta, kannettavaa tietokonetta ja kämmenmikroa. Yhtiö pitää tätä merkittävänä tietovuotoriskinä.
Pointsec julkaisi maanantaina yhdeksässä maassa tehdyn selvityksen mobiililaitteiden tietoturvasta.
Suomessa pääkaupunkiseudulla tutkimukseen osallistuneisiin takseihin unohdettiin puolen vuoden aikana noin 3600 matkapuhelinta, 110 kämmenmikroa ja 50 kannettavaa tietokonetta.
Yhtiön mukaan mobiililaitteiden hukkaaminen on lisääntymään päin. Vuonna 2001 tehtyyn tutkimukseen verrattuna esimerkiksi Lontoossa kadotettiin yli 70 prosenttia enemmän kannettavia tietokoneita ja 350 prosenttia enemmän kämmenmikroja kuin kolme vuotta sitten.
- On hälyttävää huomata, että mobiililaitteiden unohtelu liikennevälineisiin on lisääntynyt näinkin voimakkaasti vuodesta 2001 lähtien, sanoo Pointsec Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Poutanen.
Poutasen mukaan tilannetta pahentaa se, että nykyisille kannettaville laitteille on helppo tallentaa suuret määrät hyvin arkaluontoista tietoa, eikä tietoisuus mobiililaitteiden tietojen turvaamismahdollisuuksista ole vielä kovin suurta.
Suurin osa palautettiin
Pointsec lohduttaa hajamielisiä mobiilityöntekijöitä kertomalla, että taksit ovat suhteellisen turvallisia paikkoja hukata tietokriittistä omaisuutta.
Suomessa pääkaupunkiseudulla kadotetuista matkapuhelimista 75 prosenttia palautui omistajalleen, kannettavista tietokoneista ja kämmenmikroista ei hukkunut lopullisesti yhtään.
Maailmanlaajuisesti yli 80 prosenttia kaikista puhelimista ja 96 prosenttia kannettavista tietokoneista löysi omistajansa, Pointsecin mukaan useimmiten taksinkuljettajan tarkan toiminnan ansiosta.
Fasaani, tekorinnat, vauva ja seksivälineitä
Taksikuskeilta kysyttiin tutkimuksessa myös oudointa esinettä, joka heidän kulkupeliinsä on unohdettu.
Helsinkiläiskuljettajat ovat löytäneet takapenkiltään muun muassa vihkitodistuksen, kyynärsauvat, tekorinnat, jousipampun ja usean paketin Viagraa, Pointsec kertoo tiedotteessaan. Eräs kuljettaja oli hämmästynyt löydettyään takapenkiltä elävän kilpikonnan, toista kuljettajaa oli puolestaan asiakkaan poistuttua tervehtinyt takapenkiltä täytetty fasaani.
Pointsecin mukaan Saksassa tutkimukseen osallistuneet müncheniläiskuljettajat ilmoittivat keränneensä kulkuneuvojensa takapenkeiltä ajan myötä hämmästyttävän laajan valikoiman erilaisia seksivälineitä.
Lontoon brittikuljettajat taas olivat törmänneet takapenkeillään muun muassa 100 000 punnan timanttilastiin, koiraan, vauvaan sekä poliisin petosryhmän asiakirjasalkkuun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- » Taloussanomat.fi












