Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkovarkaudet suhteellisen pieni ongelma

Henkilötiedot irtoavat perinteisin keinoin

27.1.2005 16:42 Tietovarkauksista valtaosa tehdään edelleen internetin ulkopuolella, kertoo uusi yhdysvaltalaistutkimus.

Kalifornialaisen Javelin Strategy & Researchin mukaan 72 prosenttia huijauksia varten anastetusta tiedosta ongittiin esimerkiksi kadonneista lompakoista tai työpöydiltä viime vuonna.

Esiin tulleista tapauksista vain 12 prosentissa ryövärit saivat käsiinsä uhrin pankki- tai luottokorttitiedot verkon välityksellä.

Tietovarkaudet maksoivat yhdysvaltalaisille viime vuonna yli 40 miljardia euroa. Puolet tunnetuista varkaista oli ystäviä, perheenjäseniä tai naapureita ja näiden toimet aiheuttivat kuluttajalle keskimäärin 12 000 euron kulut, kun verkkohuijarin kohdalla summa oli noin 1800 euroa, Javelin kertoo Reutersin mukaan.

Vaikka jotkut kuluttajat pelkäävät raha-asioiden hoitamista verkossa, on internet kuitenkin paras tapa huomata huijaus nopeasti. Esimerkiksi, jos sana tietovarkaudesta välittyy perinteisen postin välityksellä, on varas ehtinyt tässä ajassa aiheuttaa jo selvästi enemmän vahinkoa.

Javelin haastatteli 4000 kuluttajaa, joista 509 oli joutunut tietovarkauden uhriksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.