Ranskalaiselle opettajalle 10 000 euron sakot musiikinlatauksesta
4.2.2005 12:54 Ranskalainen oikeus tuomitsi opettajan 10 200 euron sakkoihin musiikinlatauksesta verkosta. Tuomio on maan ensimmäinen.
Pariisin esikaupungin Pontoisen oikeusistuin havaitsi 28-vuotiaan opettajan syylliseksi 30 gigatavun musiikkitiedostojen lataamiseen. Tiedostot vastaavat 10 000 kappaletta tai 614 albumia.
Oikeus määräsi opettajan tietokoneet takavarikoitaviksi ja kielsi häntä julkaisemasta mainosta lehdessä, jossa tuomio kerrotaan.
Syyttäjän mukaan opettaja on eräs Ranskan suurimmista musiikinlataajista. Hän on myös jaellut laajasti musiikkia. Ranskan musiikkiteollisuus vaati 28 400 euron korvauksia.
Ranskan musiikkiteollisuus on kopioinut toimintatapansa Yhdysvalloista, jossa tekijänoikeusjärjestöt jahtaavat aktiivisesti tiedostonvaihtajia.
Tiedostonvaihtajat julkaisivat puolestaan ilmoituksen Nouvel Observateur-lehdessä, jossa muistutettiin kahdeksan miljoonan ranskalaisen lataavan musiikkia verkosta. Ilmoituksessa vaadittiin "reiluja sääntöjä" lataamiselle ja oikeustaistelun lopettamista.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 15:17 Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 14:57 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 14:52 Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 14:02 Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 13:56 Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita 12:34
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen? 11:57
- Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta 10:31
- Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä 11:21
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Tämän päivän tulosvaroittaja: Elektrobit
19.06.2008 Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittyvä EB, Elektrobit alentaa ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto- ja liikevoittoennusteitaan.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi













