Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kovimmat korvausvaatimukset yli 30 000 euroa

Sonera-jutun syytetyt kiistivät syytteitä

7.2.2005 12:45 Soneran teleurkintajutun syytetyt kiistivät tänään Helsingin käräoikeudessa heille luettuja syytteitä, Suomen tietotoimisto kertoo. Kaj-Erik Relander kertoi pyytäneensä turvallisuusyksikköä selvittämään eräitä tietoja, mutta sanoi luottaneensa yksikön laintuntemukseen.

STT:n mukaan valtaosa pääsyitteistä ehdittiin käydä ensimmäisen puolentoista tunnin aikana alustavasti läpi.

Pääsyytetyn Juha E. Miettisen alainen Alpo Manninen myönsi hankkineensa esimiehensä käskystä teletunnistetietoja, mutta kiisti syytteet törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Hän ei mielestään rikkonut lakia tahallaan, eikä hänellä ollut omaa motiivia tietojen selvittämiseen, STT kertoo.

Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander puolestaan kertoi pyytäneensä turvallisuusyksikköä selvittämään eräitä tietoja mutta luottaneensa siihen, että yksikössä tunnetaan laki.

STT:n mukaan Soneran hallituksen jäsenet ovat vaatineet jopa yli 30 000 euron korvauksia.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.