Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Unionille yhteinen tietoturvastrategia

Luhtanen ehdottaa EU:lle Suomen mallia

Leena Luhtanen

8.2.2005 13:50 Suomi on esittänyt EU:n komissiolle, että koko EU:ssa ryhdyttäisiin laatimaan Suomen mallin mukaisesti Unionin laajuista tietoturvastrategiaa.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen keskusteli Euroopan laajuisesta tietoturvallisuusstrategiasta tavatessaan EU:n verkko- ja tietoturvaviraston pääjohtajan Andrea Pirottin kansallisena tietoturvapäivänä tänään tiistaina.

Pääjohtaja Pirotti kiinnostui suomalaisesta tietoturvastrategiasta ja haluaa tuoda virastonsa asiantuntijat vierailulle Suomeen tutustumaan tietoturvastrategiaan ja sen käytännön toteutukseen.

Pirotti totesi tapaamisessa, että hän haluaa myös viedä tietoturvapäivän idean jokaiseen EU-maahan.

Luhtanen ja Pirotti keskustelivat viime syksynä toimintansa aloittaneesta tietoturvavirastosta sekä ajankohtaisista eurooppalaisista tietoturvauhkista.

- EU:ssa luotetaan Suomen osaamiseen tällä alalla, valittiinhan Kristiina Pietikäinen liikenne- ja viestintäministeriöstä tietoturvaviraston johtokunnan puheenjohtajaksi, Luhtanen muistuttaa. Myös viraston toimintaa tukevaan pysyvään sidosryhmään on valittu kolme suomalaista, Urho Ilmonen Nokiasta, Risto Siilasmaa F-Securesta ja Petri Lillberg SSH Communications Securitystä.

Tietoturvaa on suunniteltu viestinnän pääteemaksi Suomen kesällä 2006 alkavalle EU-puheenjohtajuuskaudelle.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.