Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena kilpailijoiden saavuttaminen

Ciscolta joukko uusia tietoturvatuotteita

14.2.2005 09:01 Kun Juniper Networks osti NetScreen Technologiesin noin vuosi sitten, yhtenä tavoitteena oli tarjota entistä kovempi vastus Cisco Systemsille. Nyt Cisco on tekemässä massiivista vastaiskua.

Cnet-uutispalvelun tietojen mukaan Cisco on julkistamassa tämän viikon RSA Securityn konferenssissa koko joukon uusia verkon tietoturvaa parantavia laitteita ja ohjelmia. Näiden kautta yhtiö aikoo entisestäänkin parantaa tietoturva-alueen myyntiä, joka jo viime vuosineljänneksellä nousi 30 % edellisvuoden tasosta.

Tärkeimpiin julkistuksiin kuuluu uusi versio SSL VPN –tuotteesta (Secure Sockets Layer Virtual Private Network). Aikaisemmin Ciscon tuotteella on voinut hyödyntää ainoastaan WWW-pohjaisia sovelluksia. Uusi versio lisää esimerkiksi natiivit sähköpostipalvelut tarjontaan. Uutuudella Cisco päässee markkinoilla tasaveroiseen asemaan sillä kilpailijat ovat tarjonneet vastaavia ominaisuuksia jo pidempään.

Tunkeilijanhavainnoinnissa ja -estämisessä Cisco nousee myös samalle tasolle kilpailijoiden suhteen. Uudessa versiossa IDS-työkalusta (Intrusion Detection System) matojen ja virusten liikennöinti pystytään havaitsemaan sekä niihin kuuluva liikenne estämään.

Muihin uutuuksiin kuuluvat PIX-palomuurin kehittäminen niin, että VoIP-palveluita voi käyttää helpommin sen lävitse, työasemakohtaisen turvallisuusagentin ominaisuuksien lisääminen sekä uusi DoS-hyökkäysten torjumiseen suunniteltu palvelukortti Catalyst-sarjan runkokytkimiin.

Jutun kirjoitti: Aki Anttila

Aki Anttila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.