Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
F-Secure kommentoi hypesyytöksiä

Cabir rantautui Etelä-Afrikkaan

23.2.2005 08:59 F-Securen mukaan kännykkämato Cabir on levinnyt Etelä-Afrikkaan. Hieman yli viikko sitten madosta tehtiin ensimmäiset havainnot Yhdysvalloissa.

F-Secure kertoo saaneensa postia bloginsa lukijalta, jonka kännykästä löytyi Cabir-madon sis-tiedostot. Matohavaintoja on tehty yhtiön mukaan jo kolmestatoista maasta Aasiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Todennäköisesti mato on kulkeutunut myös Australiaan. Mobile Community Design -sivuilla eräs puhelimen käyttäjä kertoo saaneensa Mytiti.sis tiedoston puhelimeensa Sydneyn juna-asemalla jo marraskuussa.

Mytiti on madon c-version käyttämä tiedostonimi. Australia olisi näin 14. maa, jossa kännykkä matoa on tavattu.

Ei pelkkää hypeä

F-Securen virustutkija Jarno Niemelä kommentoi yhtiön blogissa Symbian-asiantuntijan ja toimittajan Steve Litchfieldin kirjoitusta, jossa tämä kritisoi muun muassa F-Securea mobiiliviruspelon lietsomisesta.

Litchfieldin mielestä mobiilivirukset ovat lähinnä hypeä, koska käyttäjän on hyväksyttävä madon leviäminen, eikä tartuntaa voi näin ollen saada vahingossa.

- Vaikka olen samaa mieltä kaikista teknisistä seikoista, joita tässä ja muissa kirjoituksissa mainitaan, on sanottava, että nämä kirjoittajat luottavat melko paljon tavallisen puhelimen käyttäjän tietämykseen ja huolellisuuteen, Niemelä kirjoittaa.

- Ihmisiä on viimeiset viisi vuotta kielletty avaamasta tuntemattomia liitetiedostoja sähköpostiviesteissä, ja silti sähköpostimadot ovat yksi yleisimmistä haittaohjelmista pc-ympäristöissä.

Niemelän mukaan on epärealistista olettaa, että tavallinen matkapuhelimen käyttäjä olisi sen varovaisempi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.