Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
F-Securen Impivaara vastaa

Mikä riesa kännyviruksista?

24.2.2005 10:29 Matkapuhelinten haittaohjelmat ovat lisääntyneet voimakkaasti viime kesästä lähtien. F-Securen mobiiliturvan asiantuntijan Matias Impivaaraan mukaan vihulaisiin ollaan kuitenkin paremmin varautuneita kuin pc-maailmassa aikanaan.

Matkapuhelinmato Cabirista on jo havaittu toistakymmentä versiota. Madon liikkeistä on raportteja jo 14 maasta.

Cabir-madon lähdekoodi julkaistiin joulukuussa, ja asiantuntijat ovatkin varoittaneet tämän vauhdittava mobiiliuhkien kehitystä entisestään.

Toistaiseksi Cabir-mato ja sen muunnelma Lasco ovat kuitenkin ainoat päätelaitteiden välillä leviävät haittaohjelmat.

F-Securen mobiiliturvan asiantuntija Matias Impivaara, ollaanko matkapuhelinten haittaohjelmiin paremmin varautuneita kuin aikanaan tietoverkoissa jyllääviin?

Ollaan. Tosin haittaohjelmien ilmestymisvauhti näyttää vain kiihtyvän. Ensimmäinen kännykkämato ilmaantui viime vuoden kesäkuussa. Marraskuussa virustietokannassamme oli viisi merkintää matkapuhelinten haittaohjelmista, nyt kolmisenkymmentä. Täysin itsestään leviävää haittaohjelmaa ei vielä onneksi ole, mutta sellainenkin tulee.

Mitä matkapuhelinten haittaohjelmat tekevät?

Estävät esimerkiksi puhelimeen asennettujen ohjelmistojen käytön. Huollossa puhelin voidaan palauttaa toimintakuntoiseksi, mutta silloin on kyseessä tehdasasetusten palautus eli kaikki omat tiedot ja asetukset menetetään.

Miten virukset leviävät?

Sähköpostin, surffailun ja Bluetoothin avulla. Jälkimmäinen on verrattavissa flunssaan: kun saastuneen puhelimen lähelle tulee toinen Bluetooth-puhelin, sekin saa tartunnan.

Mikä avuksi?

VIrustorjuntaohjelma. Ellei sellaista ole ja tuho on tapahtunut, tavallisimmat haittaohjelmat voidaan poistaa erillisen työkalun avulla.

Onko jokin matkapuhelinten käyttöjärjestelmistä muita turvallisempi?

Ei. Kaikille kirjoitetaan varmasti haittaohjelmia.

Jutun kirjoitti: Maija-Liisa Ihanus

Maija-Liisa Ihanus

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.