Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahalla ei vakoojia poisteta

Microsoftin Antispywaressa on voittaja-ainesta

Microsoft sai voittajaohjelmansa ostamalla sen valmistajan joulukuussa.

11.3.2005 15:52 Microsoftin betavaiheessa oleva Antispyware näyttää päihittävän PC World -lehden mukaan muiden valmistajien vastaavat tuotteet. Ohjelma julkaistiin vasta lehden varsinaisen testin jälkeen. Testissä kävi myös ilmi, että siinä missä yksi ohjelma varoittaa kahdesta vakoilukomponentista, toinen saattaa varoittaa kymmenistä.

PC World -lehden vakoiluohjelmatestissä oli mukana seitsemän maksullista tuotetta ja kolme suosittua ilmaisohjelmaa. Lehti teki testinsä ennen Microsoftin Antispyware beta -ohjelman julkaisua.

Jälkikäteen testattu MS-ohjelma pärjäsi samoissa kokeissa muita ohjelmia paremmin. PC World -lehti huomauttaa, että ohjelman tunnisteet olivat testaushetkellä tuoreemmat, eikä sen tuloksia siksi kelpuutettu lopullisiin testituloksiin.

Microsoftin komea tulos

Testattujen ohjelmien piti muun muassa tunnistaa arveluttavien ohjelmien prosesseja, tiedostoja, rekisterimerkintöjä ja muutoksia järjestelmässä sekä suojata järjestelmää vakoojaohjelmilta reaaliaikaisesti.

Microsoftin Antispyware onnistui 93 prosentissa tehtävistä.

Itse testin voitti - onnistumisprosentilla 85 - Sunbelt Softwaren Counter Spy 1.0 Kärkikolmikkoon mahtuivat myös Webrootin Spy Sweeper (81 prosenttia) ja ilmainen Ad-Aware SE Personal 1.0 (65 prosenttia). Kaikkiaan eri ohjelmat pärjäsivät vaihtelevasti eri tehtävissä.

Heikoimmasta suorituksesta vastasivat Allume Systemsin Internet Cleanup 4.0 (5 prosenttia) sekä testin kallein tuote, McAfeen Antispyware 1.0 (22 prosentia). McAfeen reaaliaikainen tunnistus ei tunnistanut yhtään tunkeilijaa.

73 vs. 2

Testi myös osoitti, että jotkut vakoojantorjujat antavat epärealistisen kuvan tietokoneelta löytyneiden vakoojien ja mainosohjelmien määrästä.

PC Worldin mukaan CounterSpy-ohjelma varoitti löytäneensä kaksi objektia tietokoneesa, johon oli asennettu WhenUSeach-työkalupalkki. Ad-Aware puolestaan kertoi löytäneensä 73 objektia samassa tilanteessa.

Vielä WhenUSearchin poistonkin jälkeen Ad-Aware varoitteli viidestä kriittisestä objektista, jotka olivat kolme tyhjää rekisteriavainta ja kaksi tyhjää kansiota.

PC Worldin mittavan testin tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.