Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyppönen: Fravia on guru-osastoa

"Google hackingin" isä Suomeen syksyllä

Mikko Hyppösen mukaan Fravia edustaa "sitä aitoa guru-osastoa".

16.3.2005 14:23 Syksyinen T2-tietoturvakonferenssi tuo järjestäjien mukaan uusia ja yllättäviä esiintyjiä Suomeen. Tänä vuonna tapahtuman Key Note ­puhujaksi on vahvistettu Fravia, jota pidetään yleisesti ohjelmistojen kopiosuojauksien murtamisen sekä reverse engineeringin pioneerina.

Sittemmin Fravia on keskittynyt tutkimaan kehittyneitä menetelmiä tiedon etsimiseksi internetistä. Niistä yleisempäänkin tietoisuuteen nousi viimeksi käsite "google hacking", jossa Google-hakukoneen avulla etsitään potentiaalisesti haavoittuvia kohteita.

Fravia, joka akateemiselta koulutukseltaan on lingvisti, on edelleen kansainvälisen tietoturvayhteisön tunnetuimpia, joskin myös ristiriitaisimpia hahmoja, järjestäjät muotoilevat. Hän on jo vuosia kannustanut ohjelmistoalan yrityksiä vuorovaikutukseen hakkereiden kanssa erilaisten foorumien, tiedonvaihtokanavien ja yhteistyömallien muodossa.

- T2:n tarkoituksena on tarjota suomalaiselle tietoturvayhteisölle kuultavaksi asiantuntijoita, joita ei muuten Suomeen saataisi, kertoo tapahtuman ohjelmasta vastaavan Advisory Boardin jäsen Tomi Tuominen.

- Fravia edustaa tietoturva-asiantuntijoille sitä aitoa guru-osastoa, jonka osaaminen kiinnostaa vuodesta toiseen. Hänen saamisensa Suomeen luennoimaan on monelle pitkän linjan tietoturva-ammattilaiselle varmasti vuoden kohokohta, täydentää toinen Advisory Boardin jäsen, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

T2'05-tietoturvakonferenssi järjestetään syyskuun 15.-16. päivä Kalastajatorpalla Helsingissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.