Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei pysty enää ostamaan musiikkia

Apple sulki pääsyn PyMusique-ohjelmalta

22.3.2005 06:55 (Washington) Apple kertoo tukkineensa aukon, jonka avulla PyMusique-ohjelmalla oli mahdollista ostaa musiikkia iTunesista. PyMusiquen käyttäjät pystyivät tallentamaan musiikkia suojaamattomassa muodossa.

Applen maanantaina julkaisema tiedote kertoi, että ongelma on korjattu ja että eräät iTunes-käyttäjät joutuvat päivittämään ohjelmansa. iTunes myy musiikkia ainoastaan iTunes 4.7-version käyttäjille. Päivitys koskee noin 15 prosenttia palvelun käyttäjistä.

Kokeiden mukaan PyMusiquella pystyi edelleen selaamaan soittolistoja, muttei enää ostamaan musiikkia. Applen edustaja ei kertonut, aikooko yhtiö nostaa syytteitä asiassa.

PyMusiquen kehitti kolme koodaajaa, joukossa tunnettu Jon Johansen. Ohjelma tuli julkisuuteen viime viikolla.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.