Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vapautuu puolen miljoonan dollarin korvauksista

Microsoft antoi armoa Blaster-teinille

31.3.2005 14:13 Puoleksitoista vuodeksi vankilaan passitetun teinin Jeffrey Lee Parsonin taakka kevenee merkittävästi. Microsoft on nimittäin päättänyt muuntaa puolen miljoonan dollarin korvausvaatimuksensa yhdyskuntapalveluksi.

Parson, joka kirjoitti version pahamaineisesta Blaster-madosta, saa työskennellä yhteiskunnan vähempiosaisten kanssa 225 tuntia kolmen vuoden ajan, kertoo uutispalvelu IDG.

Microsoft kuitenkin edellyttää, ettei Parson ole missään tekemisissä internetin tai tietokoneiden kanssa palvelusta suorittaessaan.

Parson tuomittiin tammikuussa vankeusrangaistuksen ohella sadan tunnin yhdyskuntapalvelukseen, minkä päälle Microsoftin edellyttämät 225 tuntia lisätään. Tuomari Marsha Pechmanin on vielä vahvistettava sopimus.

Parsonin Blaster-version arvioidaan saastuttaneen 48 000 tietokonetta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.